Siirry pääsisältöön

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla

Amanda Vaara: Pientä fiksausta vailla
Karisto 2017
254 s.
Pisteitä: 2/5

On vähän hassua, että feministinä tartun chick lit -teoksiin yhä uudestaan ja uudestaan. En oikeastaan välitä ennalta-arvattavista juonikuvioista, inhoan kliseisiä hahmoja ja niin edelleen - mutta kuitenkin sitten kaipaan viihdyttävää höttöä arkeeni. Ja mitäpä sitä häpeilemään! Tällä kertaa viihdyin ihan kohtalaisesti Amanda Vaaran Pientä fiksausta vailla -romaanin parissa (lainasin jopa jatko-osatkin), vaikka kaunokirjallisesti suuresta merkkitapauksesta ei oikein voikaan puhua

Ymmärrän kyllä, miksi Pientä fiksausta vailla viehättää lukijakuntaansa (siis kaltaisiani kolmekymppisiä kotiäitejä, jotka kaipaavat arkeensa romantiikkaa ja unelmia). Venlaan tarinaan voi olla helppo samastua: uupumus, hiertävä suhde ex-aviomieheen ja kiukutteleva teini-ikäinen ovat monelle naiselle tuttuja. Downshiftaus ja unelmien toteuttaminen tuovat lohtua arjen keskelle, ja kepeä, ennalta-arvattava tarina tarjoaa tuttuutta. Arjen keskellä voi tuntua tarpeelliselta lukea jotakin, joka ei vaadi liikaa keskittymistä - siksi minäkin tähän tartuin. 

Chick lit -romaaneille tyypillisiä ongelmia ei voi kuitenkaan kieltää. Juonenkuljetus on Vaaran romaanissa rasittavan nopeaa: tapahtumia on paljon, ja ne esitellään yhtäkkiä. Trubaduuri saapuu taloon, naapuri osoittautuu epäluotettavaksi, toinen naapuri on sydänystäväainesta, exä haluaa yksinhuoltajuuden...Tapahtumat eivät sidostu toisiinsa, vaan lukijalle tulee paikoin olo, että ensin on keksitty miljöö ja sitten kasa selkkauksia, jotka ympäristöön voi sijoittaa. Osa tapahtumista on epäuskottavia: Venla aloittaa bloggauksen ja päätyy heti saamaan siitä osan elantoaan (ei kai suosiota ihan noin vain saa?), ja naapureiden toilailu päättyy töksähtävään ilmoitukseen siitä, että heidän on muutettava pois.

Toinen genreuskollinen piirre tuntuu olevan, että hahmoihin ei juuri syvyyttä ammenneta, vaan kaikki jäävät vähän yksioikoisiksi. Venlan tarinaa sentään taustoitetaan, mutta tunteiden ja menneisyyden kuvaus on sekin aika minimaalista. Monen muun chick lit -päähenkilön tapaan myös Venla on hitusen rasittava naiiviudessaan: jos trubaduuri kerran osoittautuu epäluotettavaksi, miksi Venla vehtaa hänen kanssaan? Mutta ehkä viihteen viehätys perustuu siihen, että lukija saa ajatella: minähän tiesin, miten tuossa käy - minä olisin tehnyt toisin. 

Toisaalla: Kirjanmerkkinä lentolippu

Kommentit