Siirry pääsisältöön

Toukokuussa luetut

Eipä uskoisi harmaasta säästä, vesilätäköistä ja alle kymmenen asteen lämpötilasta, että kesäkuu alkaa huomenna (tai siis tänään - ajastetun postauksen iloja)! Mutta jos kalenteria katsoo, niin kesä on täällä - ja opintoni ovat viimein ohitse. Vietän tänään ensimmäistä nothing to do -päivääni, ja toisaalta olen viehättynyt siitä, että voin istua koko päivän sisällä viltin alla lukemassa. Ihan vähän tosin tekisi mieli olla lapsenmielinen, laittaa kumisaappaat jalkaan, sadetakki päälle ja mennä hyppimään vesilätäköihin. Ehkä pieni sadekävely voisi olla ihan hauskakin ajatus.

No, joka tapauksessa huhtikuiset opintokiireet alkoivat näkyä oikeastaan vasta tässä kuussa - samaten se, että vietin kuun ensimmäisen viikon graduani tiukasti viimeistellen - ja lukeminen jäi vähemmälle. 7 teosta sain kuitenkin kahlattua loppuun, ja tässä lyhyt tiivistys kuukauden lukutunnelmista:

Marko Raassinan Kalevala hymähdytti, tyrskätytti ja piristi. Hauska muunnelma eepoksestamme.

Jeanette Wintersonin Majakanvartija alkoi kiinnostavasti kauniilla kielellä mutta päättyi hajanaiseen, keskeneräiseen loppuun.

Tanja Lintulan Huomenna rakastan vähemmän oli paitsi itsetutkiskelua myös kirjan toisinlukua: valitsin tällä kertaa tarkastelun alle Kertun, ja kirjoitin hänelle kirjeen.

Alan Bradleyn Piiraan maku makea oli juuri sopiva kirja lukuintoani lisäämään. Iloitsen siitä, että sain teoksen viimein luettua, ja maltan tuskin odottaa lukumaratoneja, joilla ajattelin lukea lisää Flavia-kirjoja.

Veera Niemisen Avioliittosimulaattoria kuuntelin ensialkuun bussissa (nauraa tyrskin ääneen), sitten työmatkoilla ja loppuviimein kahta kuukautta myöhemmin taas bussissa. Hauska, kepeä, joskin vähän stereotypisoiva teos.

Rainbow Rowellin Fangirl oli täysosuma! Tunnistin Cathista itseni ja iloitsin siitä, että kerrankin päähenkilön nörttiyteen ei tarvinnut mennä koskemaan.

Lukemisen ohella olen ehtinyt puuhata tässä kuussa vähän muutakin. Julkaisin kesäisen kansikuvahaasteen, johon koetan ehtiä postata itse pian jotakin; kirjoitin kirjannimianalyysin itsestäni ja kokosin Ompun novellihaasteen. Sunnuntaille olen suunnitellut lomanaloituslukumaratonin - jos sää jatkuu tällaisena, en voisi sopivampaa tekemistä keksiä. Kirjapinot jo notkuvat odotuksesta!

Kommentit

  1. Onnittelut gradun valmistumisesta! Valmistutko jo vai onko sinulla vielä muita opintoja jäljellä? Täällä on ollut varsin samanlaiset tunnelmat toukokuussa: gradu tuli valmiiksi, mutta onneksi sitä ehti jonkin verran lukeakin. Työt vain hieman häiritsevät lukurauhaa!

    Pitäisi muuten lukea Jeanette Wintersonilta jotain. Oletko lukenut häneltä muuta kuin tuon Majakanvartijan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki opinnot ovat nyt paketissa, ja papereita odottelen parhaillaan. Jännä vaihehan tämä elämässä on! Wintersonilta olen lukenut aiemmin romaanin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä - muistaakseni sitä on kehuttu jonkin verran.

      Poista

Lähetä kommentti