Elonmerkkejä Sivutiellä

Kohta kolmeen viikkoon en ole avannut Bloggeria, lukenut toisten tekstejä tai edes ajatellut, että voisin kirjoittaa jotakin omaa. Välillä olen ihmetellyt, miten äkkiä sitä etääntyykään tärkeästä harrastuksesta, miten äkkiä alkaa tuntua, että en tarvitse postauksia enkä kirjallisuuskeskusteluja. No, tietysti tarvitsen, ja siksi olen jälleen täällä. Olen pahoillani siitä, etten ole jaksanut vastata kommentteihin - blogi on ollut kovin rempallaan.

Syy on ihan ymmärrettävä, sillä aloitin syyskuun alussa työt. Opetettavat aineeni vaihtuivat, joten vietän taas ensimmäistä opettajavuottani. vaikka työni on sivutoimista, suunnittelua ja kielellä leikkimistä riittää. Energiaa muille kielijutuille, kuten kirjojen lukemiselle, postausten kirjoittamiselle tai toisten tekstien kommentoimiselle, ei ole ollut. Se tuntuu kovin kummalliselta, olenhan lukenut ja kirjoittanut tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Mutta näin aivot toimivat - kun uutta informaatiota tulee - ja kun vielä lisäksi opetan päivisin vieraalla kielellä - niin jostakin on säästettävä.

Nyt voin kuitenkin ilokseni kertoa, että olen viimein, kolmen viikon tauon jälkeen, saanut luettua kirjan. Angia Thomasin Viha jonka kylvät on ehdottomasti yksi kirjavuoden tapauksista; kenties vaikuttavin nuortenkirja, jonka olen koskaan lukenut. Tuskin maltan postauksen aloittamista - tästä kirjasta minulla on paljon sanottavaa.

Raikasta, onnellista syksyä elämäänne! Toivottavasti syksy ei tuudita uneen vaan kannustaa viltin alle kirjojen pariin.