Miten feministi suhtautuu uskoon? Esittelyssä feministiteologinen artikkelikokoelma Näen Jumalan toisin

Pauliina Kainulainen & Aulikki Mäkinen (toim.): 

Näen Jumalan toisin - kristinuskon feministisiä

tulkintoja

Kirjapaja 2006

246 s.

Pisteitä: 3/5

Rippikouluaikaan Jumala oli minulle tärkeämpi kuin nykyään. Tuntui hienolta, että oli tarpeeksi vanha ehtoolliselle ja kummiksi ryhtymiseen; muutamat ensimmäiset vuodet kävin ehtoollisella aina, kun kävin kirkossa (lähinnä sukujuhlissa). Sittemmin olen lakannut ehtoolliskäynnit mutta iloinnut edelleen kummiudestani. Sitäkään tehtävää ei kuitenkaan määritä uskoon kasvattaminen vaan pikemminkin turvallisena aikuisena oleminen ja lapsen kanssa leikkiminen. Huonoina päivinä minäkin silti kaipaan jotakin ihmistä suurempaa voimaa, johon nojautua ja jolta pyytää apua. Siitä, onko kyse jumalasta, en tiedä. 

Nykyään minun on vaikeampi suhtautua Jumalaan ja uskoon. Oma liberaali arvomaailmani ei tunnu löytävän kirkosta väylää, jossa se saisi olla tuomitsematta. Vaikka jotkut kirkon toimijat ovatkin esiintyneet julkisuudessa varsin liberaaleina, tuntuu kirkko silti omasta elämästäni varsin etäiseltä. 

Yksi tapa tutkia omaa kirkko- ja jumalasuhdettani löytyi, kun törmäsin kirjastossa Näen Jumalan toisin -artikkelikokoelmaan, jossa uskontoa ja kristinuskoa käsitellään feministiteologisesta näkökulmasta.  Näen Jumalan toisin kysyy, voiko nainen toteuttaa uskontoa, joka pohjautuu patriarkaattiseen ja seksistiseen perinteeseen ja joka korostaa jumalten maskuliinisuutta. Näin se tulee samalla kysyneeksi, voinko minä, liberaaleihin arvoihin uskova, kuulua uskoon, joka ei anna tarpeeksi tilaa niille arvoille, joista itse välitän.

Näen Jumalan toisin -kokoelma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä käsitellään feministiteologiaa ja naisten roolia kirkossa. Toinen osa keskittyy esittelemään naisten tekemiä tulkintoja Raamatusta. Outi Lehtipuu kysyy artikkelissaan, miten uskova nainen voi elää Uuden testamentin ja sen partiarkaalisten tekstien kanssa. Minna Salmi puolestaan tutkii vanhan testamentin naiskuvia. Kolmas osio puolestaan syventyy ruumiilliseen hengellisyyteen ja pohtii muun muassa seksuaalisuuden ja feministisen liturgian teologiaa.

Näen Jumalan toisin saa minut kysymään, onko uskonnossa olennaista yhteisöllisyys ja yhteisön kokemus jumalasta, vai voiko seurakunta olla olemassa, vaikka jokaisen jumala näyttäisi erilaiselta. Feministikään ei välty elämässään vaikeuksilta eikä pysty selittämään kaikkea sitä tuskaa, mikä ihmisen harteille usein asetetaan. Mistä siis hakea turvaa? Jos en halua uskoa maskuliiniseen, patriarkaattiseen isä Jumalaan, voinko uskoa toisenlaiseen, feminiinisempään tai androgyyniseen jumalaan, joka tuntuu minulle läheisemmältä? 

Näen Jumalan toisin -kokoelmassa on kuitenkin omat ongelmansa. Eero Jokela pyrkii artikkelissaan luomaan kuvaa uudesta seksuaalisuuden teologiasta mutta kiertelee aihepiirin sanastoa posket punaisena. Seksuaalisuutta ei määritellä tarkemmin, eikä halusta ja seksistä puhuta kovinkaan suoraan. Artikkeli välittääkin lopulta varsin perinteisen kuvan kirkon seksuaalisuuskäsityksestä: kehosta ja sen haluista ei puhuta suoraan ääneen vaan pikemminkin abstraktien tunnesanojen kautta. Jokela ei myöskään pidä kirkon nuorisotyöntekijöiden välttämättömänä tehtävänä vastailla nuorten esittämiin kysymyksiin seksuaalisuudesta (siis varmaan myös seksistä?), mihin suhtaudun epäillen. Jos nuori kysyy, soisi aikuisen vastaavan suoraan. Seksi on tietenkin vain yksi osa seksuaalisuutta, mutta siitä on kyettävä puhumaan ääneen eikä verhoamaan sitä salaperäisen seksuaalisuuden käsitteeseen. 

Varovainen kielenkäyttö koskee muutakin kokoelmaa - teoksessa todetaan esimerkiksi varsin ylimalkaisesti, että naiset voivat tehdä Raamatusta haluamanlaisiaan tulkintoja ja käsitellä naisten roolia omalla tavallaan. Vaikka ymmärränkin kirjoittajien halun pitää kokoelmansa jokseenkin maltillisena, olisin toivonut teokselta toisinaan selkeämpiä ja voimakkaampia kannanottoja. 

Näen Jumalan toisin - kristinuskon feministisiä tulkintoja tarjoaa kristinuskoon näkökulman, jota uskonnontunneilla ei ole juuri käsitelty. Teos argumentoi, että usko ja kirkko voivat ottaa huomioon myös naisten kokemukset - ja että näin pitääkin tehdä. Jos oman jumala- ja kirkkokuvan kanssa kipuilee, voi olla, että feministinen teologia antaa joitakin vastauksia siihen, miten nainen tai vähemmistöön kuuluva voi toteuttaa uskooan.