torstai 13. elokuuta 2015

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty
Tammi 2014 (2013), Keltainen kirjasto
Suom. Sari Karhulahti
437 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Aah. Avartava, monitasoinen.
"Subhash oli vihainen itselleen, koska oli lähtenyt Udayanin mukaan. Koska joutui yhä todistelemaan, että pystyi samaan kuin velikin.
Hän oli kyllästynyt sisimmässään kerta toisensa jälkeen heräävään pelkoon: hän pelkäsi, että hänen elämänsä päättyisi ja he lakkaisivat olemasta veljeksiä, jos hän vastustaisi Udayania."
Intia, Yhdysvallat. Veljekset, politiikka, turvattomuus. Pakenemisia.

Silmät: Parhaimmillaan kirjallisuus avaa silmät uusille asioille. Parhaimmillaan lukeminen avartaa maailmankuvaa, herättää ajattelemaan, opettaa uusia asioita vieraista kulttuureista ja auttaa ymmärtämään. Aiemmin tänä vuonna, Nura Farahin Aavikon tyttäriä lukiessani, kirjoitin, että viime vuosina olen nauttinut lukemisessa erityisesti siitä, miten hyvät romaanit tutustuttavat vieraisiin kulttuureihin, maihin ja elämäntapoihin. Muun muassa siinä mielessä Lahirin Tulvaniitty onnistuu erinomaisesti: se kietoi minut tarinaansa mukaan, veti minut mukaan johonkin sellaiseen, joka tuntui vieraalta ja kummalliselta mutta joka sai minut katsomaan asioita uusista näkökulmista. Tulvaniitty on kertomus kulttuureista, se on kertomus perhesuhteista ja niihin liittyvistä valinnoista. Se kuvaa ihmisiä, joiden valintoja on välillä vaikea ymmärtää mutta joille silti tahtoisi osoittaa ymmärrystään. Toisen valintoja ei voi tuomita. Ihmisen elämänhistoriaan mahtuu sellaisia tapahtumia, ettei niiden vaikutuksia ja merkityksiä voi aina ennalta arvata.

Kerrokset: Tulvaniitty rakentuu monesta kerroksesta. Se antaa äänen useammalle henkilölle, usealla aikakaudelle. Monestikaan en tällaisista ratkaisuista pidä - keskityn mieluummin yhden kertojan tarinoihin - mutta tässä romaanissa en kertojanvaihtelusta vaivaantunut. Sekään ei häirinnyt, että romaanissa liikutaan useassa aikatasossa. Aika kulkee, vaihtelee, tuo mieleen muistoja. Kun jo kerrottuihin tapahtumiin palataan uudestaan, ne näyttäytyvät eri valossa. Toisinaan Tulvaniityn aika kulkee vauhdilla, yhtäkkiä hypätään vuosia eteenpäin, tapahtumat tiivistyvät muutamiin virkkeisiin. Lopulta tämäkin ratkaisu tuntui minusta hyvältä. Lahiri kirjoittaa kauniisti, tunteellisesti, lohduttaen. Tätä oli ihana lukea tarinana.

Elämäntapahtumat: Tulvaniitty kertoo monen ihmisen tarinan. Näiden ihmisten elämään mahtuu paljon. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, samoin se, millaisiksi he ovat elämänsä aikana muokkautuneet. Gauri on kylmyydessään ja haavoittuneisuudessaan eittämättä kiinnostava hahmo, mutta hänestä en oppinut oikein pitämään. Lahiri on kuitenkin kirjoittanut hänet onnistuneesti: kirjassa kuvataan, miten häneen on vaikea saada yhteyttä, ja samalta minustakin tuntui. Hän oli läsnä mutta samalla poissa. Subhashista tuli suosikkini, vaikka hänen roolinsa oheni loppua kohti. Naiset, äidit ja tyttäret, saavat Tulvaniityssä puheenvuoron. Naiseusteeman onnistumiseksi olisin kaivannut ehkä jotakin enemmän. Roikuin niin pitkään Subhashin tarinassa, että en lähentynyt perheen naisten kanssa.

4 kommenttia:

  1. Lahiri kirjoittaa hyvin, Tulvaniitty vain vahvisti käsitystäni. Keltaisessa kirjastossa on upeita kirjailijoita. Tuo omien käsitysten avartuminen on hienoa, kuin myös vieraampiin kulttuureihin tutustuminen.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, Keltainen kirjasto lukuisine kirjailijoineen tarjoaa kyllä usein oikein mainiota luettavaa ja tutustuttaa monenlaisiin tarinoihin ja kulttuureihin. Lahiria täytyy kyllä lukea joskus myöhemmin lisää, tämä oli ensimmäiseni ja innostuin kovasti.

    VastaaPoista
  3. Tulin kurkkaamaan mitä mieltä sinä olit. Näköjään yhtä paljon Lahirin ja Subhashin lumoissa kuin minä. Luin perään novellikokoelman Tuore maa, ja siitäkin pidin. Bloggaan siitä lähipäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lumouduin tästä kyllä aikanaan! Minulla on Kaima hyllyssäni, mutta se jäi joskus kesken enkä ole vielä ehtinyt jatkaa. Lahirin pariin pitää kyllä ehdottomasti vielä palata :)

      Poista