Kirje romaanihenkilölle

Parahin Kerttu,                                                                                                     14.5.2017

Vuosi sitten huhtikuussa kirjoitin Uulalle, poikaystävällesi. Mieltäni painoi silloin suru, ja muistan tuosta kirjeestä sen, miten pahoillani Uulan puolesta olin. Tuo tunne on säilynyt edelleen, enkä päästä siitä irti nytkään, kun olen lukenut tarinanne uudelleen. Tällä kertaa olen kuitenkin pahoillani sinunkin puolestasi, ja siksi päätin kirjoittaa sinulle. 

Kun muistelen niitä päiviä, jolloin ensimmäisen kerran tutustuin sinun, Uulan ja Sofian Huomenna rakastan vähemmän -tarinaan, mieleeni nousee erityisesti muuan oranssi sohva. Sinä toivoit sen yhteiseen kotiinne, ja sinne se kannettiin. Oranssi sohva! Oranssi sohva, mietin Uulan kanssa. Liian iso, räikyvän kirkas kaluste, josta ette kumpikaan pitäneet. Kuvittelin sen sohvan asuntoon, josta on sittemmin tullut kotini, ja mietin, miten ahdistava sellainen vääränlainen huonekalu olisikaan. Olenko edes nähnyt koskaan kirkkaanoranssia sohvaa? 

Olematon mutta tilaa vievä räikeänoranssi sohva kuvaa sinua loistavasti.

Sinä hassu haihattelija, voisin sanoa sinulle, sillä olen toisinaan samanlainen. Sinä uskot unelmiisi ja mielikuviisi, ja rakastat elää päiväunissasi. Olet iloinen lentelijä; mahdatko rauhoittua sohvallenne lukemaan kirjettäni, kun olet niin kiireinen sinun ja Uulan yhteistä kotia laittaessasi? Uulan puheista sinusta saa tietynlaisen kuvan, vähän rauhattoman. Olet levoton leikkijä, joka rakentaa kotia ja suunnittelee häitä vain siksi, että ne ovat kivoja päiväunia. Rakastat Uulaa, mutta et katso häntä kohti. Tunnen velvollisuudekseni kertoa sinulle jotakin Uulasta. 

Tutustuin Uulaan viime huhtikuussa, ja silloin tunsin paljon häntä kohtaan. Sinäkin tiedät, että Uula menetti tyttöystävänsä; Sofia teki itsemurhan. Vuosi sitten kirjoitin Uulalle siitä, että hänen ei pitäisi antaa Sofian kohdella itseään miten tahansa. Taisin erehtyä syyttämään häntä. Hänenkään ei olisi pitänyt kohdella Sofiaa miten tahansa eikä varsinkaan odottaa tältä niin paljon.

Sinussa ja Uulassa on paljon yhteistä. Te kumpikaan ette halua nähdä totuutta. Uula kiertää yhä surussaan, vaikka sinun kanssasi hän yrittää leikkiä pienperhettä. Sinä et halua nähdä, että Uula kaipaa Sofiaa, vaikka kysytkin häneltä toisinaan, vieläkö tämä rakastaa tyttöä. Vastausta et kuitenkaan odota, ja tavallaan ymmärrän sinua. Sinunkin maailmasi saattaisi romuttua, jos myöntäisit sen, mitä huomaat Uulan ajattelevan ja mitä huomaat hänen olevan. Uula on surusta kipeä, etkä sinä voi häntä auttaa.

Avaisit silmäsi. Te molemmat elätte mielikuvituksessanne, se tuntuu kuuluvan siihen maailmaan, jossa elätte. Oletko varma, että parisuhteenne voi hyvin? Kun raahaat sohvan ja sukulaisen koiran yhteiseen kotiinne, etkä kysy Uulan mielipidettä, toimitko sinä silloin oikein? Toisinaan sinusta on vaikea pitää, koska riuhdot jokaiseen suuntaan ja elät sellaista elämää, jonka ajattelet olevan oikeanlaista. Millainen persoona sinä oikeastaan olet?

Olen pahoillani siitä, että sinä et saa omaa ääntäsi sinun, Uulan ja Sofian kertomuksessa. Uulan tarinassa sinä jäät litteäksi, ärsyttäväksi, pintaliitäjähahmoksi, joka lähinnä ärsyttää Uulaa ja tekee hänen elämästään vaikeaa. Olen kuitenkin miettinyt sitä, että kaikki se, mitä Uula sinusta kertoo, on vain Uulan oma näkemys. Sinun tarinasi värjäytyy sillä surulla, jota Uula tuntee, ja sillä katkeruudella, jota hän kerää ympärilleen. Koska Uula näkee Sofiassa niin paljon - paljon sellaista, mitä tässä ei koskaan ollut - hän ei jaksa nähdä sinussa kuin sen, minkä hän päältä näkee. Touhotat yhteistä kotianne, etkä katso Uulan läpi. Uula ei katso sinun läpi. Olen silti varma, että olet paljon muutakin kuin se, mitä Uula sinussa näkee. Poikaystäväsi rakastaa elää mielikuvituksessa, niin kuin te kaikki, sinäkin, eikä hän aina näe sitä kipua, mikä toisessa on. Olen ollut alusta asti varma, että sinäkin olet tilanteestanne kipeä. Sinä näet kyllä, miten Uula miettii toista; sinä näet, miten surullinen hän on. Sinä et kuitenkaan halua myöntää sitä. Ehkä sinä odotat, että Uula huomaisi kipusi. Oletko koskaan ajatellut, mitä aiot tehdä, jos hän ei koskaan huomaa sitä? Eihän hän nähnyt Sofiassakaan kaikkea. Kannattaako sinun jäädä odottamaan tunteita, joita Uula ei ole valmis havaitsemaan tai näyttämään?

Pohtivin terveisin, 

Sirri 

Taina Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Moreeni 2012 

193 s. 

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Oih. 

Kuuntele: Haloo Helsinki - Kevyempi kantaa hautaan; Apulanta - Ilona