Viime vuoden aluksi Reader, why did I marry him -blogin Omppu päätti antaa runoille niiden ansaitseman arvon ja lanseerasi blogimaailmaan runohaasteen. Osallistuin haasteeseen itsekin, vaikka runoiltua tuli lähinnä alkuvuodesta.
Haasteen aikana luin eniten Kirsti Kurosen runoteoksia. Niistä Paha puuska on teos, johon palaan vuosittain - tarinallinen runoteos, jossa 13-vuotias isosisko joutuu kohtaamaan pikkuveljensä kuoleman. Pönttö ja Likkojen lipas on niin ikään teini-ikäisille suunnattu ja ne käsittelevät nuorten arkipäiväisiäkin ongelmia. Runot ovat tarinallisia ja helposti lähestyttäviä, ja Kuronen onnistuu tuomaan runouden lähemmäs nuoria. Kiitos siitä!
Eeva-Liisa Mantereen Orfiset laulut jäi minulle vaikeaselkoiseksi: en päässyt mukaan kielikuvia ja symboleita vilisevään tekstiin. Lauluntekijänäkin tunnetun Jarkko Martikaisen tekstit olivat helpommin lähestyttäviä mutta eivät, kantaaottavuudestaan huolimatta, jättäneet minuun sellaista jälkeä, että olisin hetimiten palaamassa Martikaisen ääreen. Tiitiäisen satupuu on lastenrunouden klassikko, jonka iki-ihana Tunteellinen siili on yksi runolemppareistani. Kirjan kuvitus on kuitenkin kammoksuttanut minua lapsesta lähtien.
Vuoden ilahduttavimmat runoteokset löysin Paperi T:n Post-Alfasta, joka kuvaa nykyaikaa osuvasti, ja Katri Valan Kootuista runoista, jotka olivat suosikkejani jo teini-iässä. Valan teksteihin tulen palaamaan joskus myöhemminkin, niin paljon ne minua puhuttelevat.
Tässä vielä kootusti haasteessa lukemani teokset:
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
Kirsti Kuronen: Paha puuska
Kirsti Kuronen: Pönttö
Kirsti Kuronen: Likkojen lipas
Eeva-Liisa Manner: Orfiset laulut
Jarkko Martikainen: 9 teesiä
Katri Vala: Kootut runot
Paperi T: Post-Alfa
Koska uusi runohaaste on jo julkaistu, jatkanen runojen lukemista tänäkin vuonna. Parhaimmillaan runot tiivistävät kauniita hetkiä ja kertovat jotakin olennaista ihmiselämästä. Sellaisia kokemuksia minäkin runoudesta etsin, ja toivottavasti tulen niihin tänä vuonna törmäämään.
Haasteen aikana luin eniten Kirsti Kurosen runoteoksia. Niistä Paha puuska on teos, johon palaan vuosittain - tarinallinen runoteos, jossa 13-vuotias isosisko joutuu kohtaamaan pikkuveljensä kuoleman. Pönttö ja Likkojen lipas on niin ikään teini-ikäisille suunnattu ja ne käsittelevät nuorten arkipäiväisiäkin ongelmia. Runot ovat tarinallisia ja helposti lähestyttäviä, ja Kuronen onnistuu tuomaan runouden lähemmäs nuoria. Kiitos siitä!
Eeva-Liisa Mantereen Orfiset laulut jäi minulle vaikeaselkoiseksi: en päässyt mukaan kielikuvia ja symboleita vilisevään tekstiin. Lauluntekijänäkin tunnetun Jarkko Martikaisen tekstit olivat helpommin lähestyttäviä mutta eivät, kantaaottavuudestaan huolimatta, jättäneet minuun sellaista jälkeä, että olisin hetimiten palaamassa Martikaisen ääreen. Tiitiäisen satupuu on lastenrunouden klassikko, jonka iki-ihana Tunteellinen siili on yksi runolemppareistani. Kirjan kuvitus on kuitenkin kammoksuttanut minua lapsesta lähtien.
Vuoden ilahduttavimmat runoteokset löysin Paperi T:n Post-Alfasta, joka kuvaa nykyaikaa osuvasti, ja Katri Valan Kootuista runoista, jotka olivat suosikkejani jo teini-iässä. Valan teksteihin tulen palaamaan joskus myöhemminkin, niin paljon ne minua puhuttelevat.
Tässä vielä kootusti haasteessa lukemani teokset:
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
Kirsti Kuronen: Paha puuska
Kirsti Kuronen: Pönttö
Kirsti Kuronen: Likkojen lipas
Eeva-Liisa Manner: Orfiset laulut
Jarkko Martikainen: 9 teesiä
Katri Vala: Kootut runot
Paperi T: Post-Alfa
Koska uusi runohaaste on jo julkaistu, jatkanen runojen lukemista tänäkin vuonna. Parhaimmillaan runot tiivistävät kauniita hetkiä ja kertovat jotakin olennaista ihmiselämästä. Sellaisia kokemuksia minäkin runoudesta etsin, ja toivottavasti tulen niihin tänä vuonna törmäämään.
Kommentit
Lähetä kommentti