 |
| Eeva Rohas: Keltaiset tyypit Otava 2010 157 s. Pisteitä. 3/5 |
Inkkarin käsi laskeutuu tytön reidelle. Se laskeutuu siihen kuin linnulta pudonnut sulka. Noin vain. Yks kaks. Koska maa vetää sitä puoleensa ja se on irronnut sopivalla hetkellä. Ja lintu ei kaipaa sitä ja se itse osaa lentää vain alaspäin. Tytön reidelle kuin meren pinnan särkevälle kivelle. Noin vain eikä silti noin vain, vaan juuri noin. Ja se on liekki, joka saa palamaan ja itse se ei pala, polttaa vain.
Nuorisopsykiatrian ryhmäterapiassa pitää piirtää itsestään kuva tietyllä välillä. Keltainen tulee vastaan sattumalta, se on ehkä ainoa vaihtoehto. Piirros tekee sinusta keltaisen tyypin, sellaisen, joka ei oikein erotu taustastaan. Saatat olla kiltti tai ahdistunut, mutta äänesi ei kuulu tai et uskalla sitä käyttää.
Toisaalta keltaisessa "kaikki paska näkyy". Eeva Rohaksen novellikokoelmassa Keltaiset tyypit kertomusten päähenkilöt ovat nuoria, joiden elämä ei oikein ota sujuakseen. Moni ajautuu huonoon seuraan: kaveripiiri painostaa tai seurustelukumppani on tarvinnut laastarisuhteen. Nuoret naiset joutuvat seksuaalisen häirinnän kohteeksi - yksi halutaan pakottaa pornoteollisuuteen, joku paljastuu dialogin sivulauseessa raiskauksen uhriksi. Teini-ikäinen Esko on kasvanut maskuliinisuuden kulttuurissa ja näkee kiinnostavat tytöt vain kuumina lantioina. Mutta sitten on Juhani, opintojenohjaaja, joka on aina paikalla ja jonka seurassa ei tunnu miltään erityiseltä, paitsi ehkä turvalliselta. Ainakin aluksi.
Keltainen on jatkuvasti läsnä Rohaksen novelleissa, joiden tunnelma on usein tiiviin helteinen. Keltaisuutta hohkaa aurinkorannat ja niillä syödyt aprikoosit, ja näkymätön keltainen tyyppi on myös tyttö, jota tämän paha poika -tyyppinen seurustelukumppani kutsuu tipuseksi. Keltainen ei kuitenkaan ole ilon ja onnellisuuden väri, vaan se on räikeyttä ja räävittömyyttä, ihmisten voimakkuutta ja valtaa, toisten energian varastamista.
Keltaisissa tyypeissä kiinnostavinta ovat ihmiset ja heidän rosoisuutensa. Vaikeat ihmissuhteet ja väärä seura sitovat kokoelman novellit toisiinsa. Kerronnan ja kielen tasolla kaipasin kuitenkin jotakin lisää: ehkä vähän pysähtymistä ja kuvailua.
Kommentit
Lähetä kommentti