Kirjallisuus voimavarana - miten lukutoukka valmistautuu synnytykseen?

Lienee todennäköistä, että tässä kuussa maailmaan syntyy uusi lukutoukka, sillä pienen esikoisemme laskettu aika on jotakuinkin kuun puolivälissä (viimeisiä viikkoja viedään!). Poikkeuksellinen koronatilanne on muuttanut paljon sitä, mitä synnytykseltä ja synnytyksen jälkeiseltä ajalta voi odottaa, ja olen käyttänyt synnytykseen valmistautumiseen enemmän aikaa ja voimavaroja kuin etukäteen ajattelin. 

Positiivisen mielialan löytäminen on ollut vaikeaa, eivätkä sitä ainakaan ole auttaneet uutisten lukeminen, kauhukuvien miettiminen, ikävien synnytystarinoiden kuuleminen tai tuttavien hyvää tarkoittavat mutta tunkeilevat kysymykset siitä, joko sitä ollaan työn touhussa. 

Mikä minua sitten on auttanut? Kirjat - kuinkas muutenkaan. 

Vaikka keskittymiskyky on ollut viime aikoina hukassa - tämä tuntuu olevan monen muunkin kokemus - olen pyrkinyt löytämään kirjallisuudesta lohtua. Olen hakeutunut tuttujen ja turvallisten kirjojen pariin. Petri Tammisen Meriromaani oli oivaa lukemista kriisin keskellä, ja Montgomeryn Runotyttöihin palaaminen tuntui sekin sukellukselta turvalliseen maailmaan. Myös Rachel Cuskin toeksista olen löytänyt voimaa: trilogian kahden ensimmäisen osan uudelleen lukeminen on muistuttanut siitä, että koronakriisin keskelläkin on lupa keskittyä nauttimaan kielestä ja kerronnasta. 

Lukeminen rentouttaa, mutta sen lisäksi olen pyrkinyt löytämään kirjoista ajatuksia, jotka vahvistaisivat myönteistä kuvaa itsestäni synnyttäjänä ja äitinä. Siinä missä moni synnyttäjä kokoaa itselleen synnytyssoittolistan, jota sitten sairaalassa kuuntelee, minä olen koonnut listan kirjallisuussitaateista, jotka voimauttavat tai lohduttavat minua. Moni onkin vinkannut affirmaatioista, myönteisistä mantroista tai voimalauseista, joilla itseään voi tsempata. Vaikken ehkä ihan usko siihen, että pelkällä "minä selviän tästä" -hokemalla voisi muuttaa oloaan pelokkaasta voimakkaaksi, tuntuu silti lohdulliselta, että pelokkaiden ajatusten tilalle voi löytää toisenlaisia tapoja katsoa maailmaa. 

Tässä postauksessa jaan muutaman omista suosikeistani - vaikka itse peilaan niitä lähestyvän synnytyksen ja poikkeuksellisen koronakriisin kautta, ne eivät suinkaan ole pelkästään synnyttäjän sitaatteja. Olisi myös mukava kuulla, mitkä sitaateista puhuttelevat teitä eniten tai mitä omia suosikkeja teillä on. 

Rakkaus: 

tällaisina

päivinä

tarvitsen sinua

juoksuttamaan sormiasi

hiusteni läpi

ja puhumaan lempeästi

- sinä

- Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa

Haaksirikossa menetetään niin paljon, vierustoverini sanoi. Jäljelle jää pirstaleita ja ellei niistä pidä kiinni, meri nielaisee nekin. Ja kuitenkin, hän sanoi, minä uskon rakkauteen. Rakkaus korjaa melkein kaiken, ja jos ei korjaakaan, niin ainakin se karkottaa kivun.

- Rachel Cusk:Ääriviivat 

Voima: 

Minun ei tarvitse hallita elämääni eikä päättää sen kulusta.

On niin kuin on, käy niin kuin käy, on vain sallittava kaiken tapahtua.

- Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä

Hän huomasi myös, että ei heikkous ollut niinkään heikkoutta vaan voimien unohtamista. 

- Petri Tamminen: Meriromaani

Ei kukaan tiedä, kuinka heikko minä todellisuudessa olen, eikä kukaan liioin tiedä, kuinka vahva.

- Eeva Kilpi: Punainen muistikirja

Sallikaa minulle oikeus päättää itse, ja suokaa minulle se kohteliaisuus, että uskotte, mitä sanon. - Jane Austen

Lohtu: 

Kiuru ajatteli sanoja ja sitä, miten petollisia ne olivat. Kuitenkin juuri sanoihin hän luotti enemmän kuin mihinkään muuhun NIistä hän haki lohtua joka kerta, kun todellisuus jäi aavistuksen vajaaksi odotuksiin nähden.

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Ensin riitti että vilkaisi. Kohteella ei ollut merkitystä, pääasia että hetken katseli ja sillä mielellä että tosiaan näki. Ponnistuksen jälkeen sai levätä ja antautua murheilleen, mutta pian piti katsoa uudestaan, uteliaisuutta varovasti houkutellen. Kolmannella kerralla mieleen saattoi jo nousta jokin katsomisen kohteeseen liittyvä ajatus.

Tällä tavoin katselemalla hän pääsi toisaalle, ei kovin kauas mutta sinne asti mitä kulloinkin katseli, ja kun hän palasi sieltä, hän huomasi liikahtaneensa sen verran, että näki murheensa eri kulmasta kuin äsken, jolloin se vielä täytti näkökentän. 

- Petri Tamminen: Meriromaani

Mutkaan asti meno oli hankalaa, mutta mutkan jälkeen hän mietti, että koivut eivät ajatelleet hänestä mitään erityistä ja että hänen siinä kävellessään hän oli itsekin maailmassa hiukan samalla tavalla kuin koivut ja koivujen takana pellot.

Petri Tamminen: Meriromaani