Laura Bates on yksi feministisuosikeistani ja Everyday Sexism yksi niistä kirjoista, jotka avasivat silmäni siihen, miten paljon feminismiä yhä tarvitaan. Misogynation (2018) käsittelee edeltäjänsä tapaan seksismiä ja erityisesti naisiin kohdistuvaa häirintää. Teos on kokoelma Batesin esseitä ja kolumneja, jotka on julkaistu The Guardian -lehdessä vuosina 2013-2017.
Misogynation antaa kattavan kuvan siitä, mitä naisviha ja seksismi ovat. Teoksen kolumnit on teemoiteltu 11 osastoon. Niissä käsitellään esimerkiksi seksismin arkipäiväisyyttä ja yleisyyttä, raiskauskulttuuria, työpaikalla tapahtuvaa häirintää ja naisten oikeutta omaan kehoonsa. Bates on jokseenkin inklusiivinen ja antaa esimerkkejä siitä, miten erilaiset ryhmät, vaikkapa mustat tai vammaiset, kohtaavat seksismiä eri tavalla kuin etuoikeutetummat, mutta intersektionaalisuus saisi näkyä teoksessa laajemminkin.
Misogynationin lukemisen jälkeen ei voi olla enää epäselvää, miten yleistä seksismi on ja mitä kaikkea se sisältää. Naisille huudellaan kaduilla, raskaussyrjintä on tavallista, jätkäporukat nauravat raiskausvitseille, ja kotiväkivaltatapaukset nähdään yksittäistapauksina, vaikka kyse on laajasta, vakavasta ongelmasta, jonka seurauksena maailmalla kuolee paljon naisia. Bates on taitava antamaan esimerkkejä käsittelemistään aiheista: Misogynation liikkuu arkikielessä ja arkisissa tapahtumissa, eikä kolumnien ymmärtäminen vaadi feminististen teorioiden hallintaa.
Batesin tyyli on toisinaan informoiva, toisinaan onnistuneen ivallinen. Yksi suosikkiteksteistäni on kuvitteellisista seksismin olympialaisista kertova essee, jossa Bates jakaa mitaleita urheiluselostajille heidän seksistisistä kommenteistaan. Kokonainen osasto on omistettu kolumeille, joissa Bates jakaa sarkastiseen sävyyn vinkkejä miehille (ja muillekin ahdistelijoille) siitä, miten kannattaa tai ei kannata toimia. Kuten Bates itsekin huomauttaa, huumori on tärkeä keino käsitellä vaikeita asioita - feministit eivät ole koko ajan pelkästään vihaisia, vaikka stereotypia juhlii yhä voittokulkuaan.
Bates on taitava argumentoimaan, ja hän käyttää väitteidensä tukena tutkimuksia ja lukuja. Toisaalta kolumneissa näkyy kyllä valitettavalla tavalla se, miksi feminismiä tarvitaan: koska tekstit on julkaistu laajalevikkisessä lehdessä, jonka lukijat saattavat osin jopa vastustaa feminismiä ideologiana, argumentointi on paikoin myös sitä, että Bates joutuu huomioimaan rasistiset ja seksistiset vastaväitteet. Feministinä on todella turhauttavaa, että yhä edelleen on perusteltava, mihin feminismiä tarvitaan, ja useissa keskusteluissa todettava, että niin, et sinä tietenkään ole naisvihaaja, tai että niin, eivät kaikki miehet, jotta oikeasti päästään puhumaan niistä asioista, jotka on nostettava esille.
Batesin teoksessa jäi lopulta vaivaamaan lähinnä se, miten kansi markkinoi kirjaa. Lukijalle ei nimittäin ilmene kovin selkeästi, että kokoelman tekstit on julkaistu kolumneina ja esseinä The Guardian -lehdessä - asiasta on maininta pienemmällä fontilla takakannessa. Batesin kolumnit jo lukeneelle teos saattaisi siis olla pettymys, ja itsellenikään kolumniformaatti ei ollut se mieluisin. Toisaalta on huomattava, että Misogynationin kohderyhmää eivät ole korkeasti kouluttautuneet intersektionaaliset feministit, jotka jo tuntevat alan keskeiset käsitteet. Sen sijaan Batesin kolumneista rakentuu yleistajuinen opas feminismiin ja seksismiin, ja se on kohdennettu suuremmille väkijoukoille. Helpossa kielessä ja arkipäivän esimerkeissä Bates onnistuu ja tekee hyvää työtä - ongelmana oli vain se, että omat odotukseni olivat toisenlaiset suhteessa siihen, mitä teos lopulta oli. Everyday Sexismin lukeneille Misogynation ei sinällään tarjoa mitään uutta, mutta jos kaipaa helpohkoa feminististä luettavaa - kolumnit ovat siitä käteviä, että niitä voi lukea muutaman kerrallaan ja lopettaa, kun seksismin laajuus alkaa ahdistaa - on Misogynation varteenotettava lukuvaihtoehto.
Laura Bates: Misogynation
Simon & Schuster 2018
300 s.
Pisteitä: 4/5
Kommentit
Lähetä kommentti