Siirry pääsisältöön

Keväisen kesäinen kansikuvahaaste

Argh! Viereinen kuva raivostuttaa minua vieläkin. Nopea räpsäisy kuvaa naiskirjailijoiden kirjoittamien teosten kokoelmaa - ja niiden kansia. Kuinka monesta kannesta löydätte naisen kasvot? Niinpä! Entä kuinka monessa ne katsovat suoraan kameraan? Niinpä...

Feminismin innoittama kurkistus kirjankansiin sai minut pohtimaan, mikä merkitys kirjankansilla onkaan. Kuvat ovat täynnä merkityksiä, mutta harvoin niitä kirjablogissa pysähtyy pohtimaan, kun on kiire lähestyä tekstiä ja antaa merkityksiä sille, minkä kokee lukemisessa kaikkein tärkeimmäksi. 

Toisinaan kuitenkin unohtuu, että kansikuvilla voi olla paljonkin tekemistä sen kanssa, mitä omaan lukupinoon kertyy. Kuvat on luotu houkuttelemaan tai myymään, ja niillä kerrotaan kirjasta. Tämän haasteen tarkoituksena on nostaa esiin merkityksiä, joita lukija kirjan kansikuvalle antaa, ja ajatuksia, joita kansikuva lukijassa herättää.

Kevät ja kesä ovat (omaan silmääni) esteettisesti kauniita vuodenaikoja, joten kansikuvahaaste passaa vuodenaikaan mainiosti. Haasteaika on 16.5.-31.8. 2017 - siis loppukevään ja tyypillisen kesäloma-ajan puitteissa. Hauskaa matkaa! 

Osallistua voi (ainakin) seuraavilla tavoilla: 

  1. Analysoi. Äidinkielen opettajat rakastavat analyysitehtäviä. Klassiselta kuva-analyysilta ei siis voi välttyä. Lue kirja, ja analysoi sen kansikuva. Mitä kuvassa on? Mitä värejä, kuvakulmia ja sommitelmia on käytetty? Kenelle kansikuva on suunnattu? Ketä se puhuttelee? Mitä se kertoo tarinasta? Analysoi kuva ja postaa mietteistäsi. 
  2.  Kehu. Sattuiko lukupinoosi huikean hieno taideteos? Ovatko kansikuvat ja ne luoneet taitelijat mielestäsi aliarvostettuja? Tartu toimeen ja anna kunnia kansikuvataiteilijalle. Kehu kuvaelämystäsi tai kerro, mikä on ikimuistoisin kansikuva.
  3. Kritisoi. Jos feminismin silmiin sattuu kerta toisensa jälkeen naiskirjailijoiden teoksia, joiden kansikuvissa loistavat poispäin katsovan naisen kasvot, voi olla vaikea pysyä hiljaa. Oma feministinen kirjankansianalyysini herätti minut miettimään, miten paljon kirjankannet saavat merkityksiä, ja inspiroi minua tähän haasteeseen. Tässä haasteessa voi paitsi kehua myös valittaa. Jos löydät kansikuvan, joka inhottaa, pilaa lukukokemuksen tai ei sovi arvoihisi, postaa mietteistäsi.
  4. Lottoa. Nappaa naapurin, kirjaston tai kirjakaupan hyllystä kirja, jota et ole vielä lukenut. Älä spoilaa tarinaa takakansitekstillä, vaan päättele kansikuvan perusteella, mistä kirja kertoo. Mitä tunnelmia kuva herättää? Kenestä tai mistä teos voisi kertoa? Kerro tunnelmistasi ennen teoksen lukemista. Jälkikäteen voit paljastaa, osuitko arvailussasi oikeaan.
  5. Valikoi. Monissa listahaasteissa houkutellaan lukemaan kiinnostavien kirjankansien perusteella. Tässäkin haastessa niin voi tehdä: tutkaile kansia ja valitse luettavaksi jotain kaunista tai kiinnostavaa. Esittele, mikä kansikuvassa kiehtoi sinua.
  6. Vertaa. Jos olet lukenut paljon afrikkalaista kirjallisuutta, olet kenties huomannut, että aika moni kyseisen alueen teoksista kuvitetaan akaasiapuin ja oranssin sävyin. Vertaa-kohdassa voi tarttua vaikkapa saman kirjailijan tai lajityypin kirjoihin ja vertailla niitä keskenään. Kiinnostavaa olisi myös lukea havaintoja saman kirjan eri painoksista. Miten kansikuvat muuttuvat eri aikakausina? Näin feministinä olennaiselta kysymykseltä tuntuu sekin, vaikuttaako kirjailijan sukupuoli jollakin tavalla siihen, mitä teosten kansissa esitetään. 
  7. Valaise. Työskenteletkö kuvataiteen, kuvien, kirjankansien tai vaikkapa mainosten parissa? Tunnetko kirjankansien kuvittajia? Jos tunnet aiheen mukavaksi, kerro omista tai tuttujesi kokemuksista ja valaise bloggajayhteisölle, mitä kuvien ja kansien luominen oikeasti tarkoittaa. Miten kirjankansiprosessi etenee? Kuka vaikuttaa ja mihin? Olen varma, etten ole ainoa tietämätön, ja tällä hetkellä suorastaan janoitsen tietoa siitä, miten kirja saa visuaalisen ulkoasunsa.
  8. Luo omaa. Valitse jokin teos, jonka olet lukenut tai haluaisit lukea, ja piirrä, kuvaa tai kuvaile sille uusi kansi. Askartele, piirrä, valokuvaa tai raapusta tikku-ukkoja! Voisi olla lystiä nähdä, millaisiin taideteoksiin me kirjabloggaajat pystymme. ;) 
Visuaalinen asiantuntija ei tarvitse olla (minäkään en ole, enkä osaa piirtää enkä valokuvata), vaan havaintoja voi tehdä omien kykyjen ja halujen mukaan. Toivon kaikille oikein esteettistä, kaunista ja avartavaa kevätkesää sekä sen mukanaan tuomaa kirjankansihaastetta. :)

Kommentit

  1. Hei, kiinnostavaa! Täytyykin alkaa kiinnittämään näihin asioihin huomiota jatkossa. En oikein harrasta haasteita, mutta näitä voi miettiä ihan muutenkin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti ihmeessä! Tuli mieleen, että kansikuvapohdinta voisi innostaa muitakin, ja haasteesta passaa ottaa inspiraatiota, vaikkei haaste muotona innostaisikaan.

      Poista
  2. Osallistun ainakin jollakin panoksella. Yleensä en mieti kansia, mutta jokin aika sitten huomasin, että niissä kirjoissa, jotka minua erityisesti kiinnostavat, musta on merkittävässä tai merkittävimmässä roolissa. Ainakin jos kesän lopulla tarkastelee millaisia kansia luetuissa kirjoissa on ollut, tulos voisi olla mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, omien henkilökohtaisten mieltymysten selvittäminen olisi myös kiinnostavaa. Itse tiedän tarttuvani kirjoihin toisinaan sen perusteella, että kansi kiehtoo, mutta luulen, että kuva toimii erityisesti toisinpäin: jos kansikin etäännyttää, on kertomukseen vaikea tarttua. Pitää kyllä seurata itsekin kesälukemiston kuvitusta!

      Poista
  3. Kiva haaste, täytyypä tutkailla mitä aiheesta saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti haaste herättää ajatuksia ja saa pohtimaan, mikä merkitys kansikuvilla on itselle ja tarinoille :)

      Poista
  4. Kiva haasteidea, monia mahdollisuuksia pohtia kansikuvia! Laitetaan mietintämyssyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, koitin pohdiskella, millaisista näkökulmista kansikuvitusta voisi tutkia, ja oikeastaan asiaa voi tarkastella varsin monella tavalla. Toivottavasti jokin niistä inspiroi :)

      Poista
  5. Minäkin otan tämän haasteen itselleni muistiin. Kirjan kansi ei sinänsä vaikuta omaan lukukokemukseeni, mutta kaunis tai erottuva kansi on kyllä aina mukava juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ulkonäön ei pitäisi antaa hämätä kirjoissakaan. Vaan parhaat kannet ovat kyllä hienoja taide-elämyksiä sinällään, ja siksikin tämän haasteen tematiikka kiehtoo itseäni.

      Poista
  6. Mukana. Heti tuossa on kolme kirjaa, joiden naiset on aseteltu viehkosti ja seksikkäästi kanteen. Naisten kirjoittamia teoksia kaikki ja kansien tekijät miehiä. Hmmm. Mitähän tästä vielä tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet mukana :) Ja auts - noita huomioita olen tehnyt itsekin, ja jostakinhan se toki kertoo. Siksi päädyinkin kansikuvia miettimään - muutostahan ei tapahdu, ellei käytänteitä kyseenalaista!

      Poista
  7. Hei, mukava haaste, ilmoittaudun mukaan (dysphoria-blogi).

    VastaaPoista
  8. Osallistuin viime tingassa: postaukseni löytyy täältä. Kiitos hyvästä haasteideata!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti