 |
| Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen Tammi 2008 164 s. Pisteitä: 3/5 Tunnelma: Pikku-Pottereille. |
"Kielen on oltava selkeää, sujuvasti luettavaa suomea, mutta ei lukijan pidä luulla, että Tylypahka on Suomessa ja siellä syödään mämmiä ja maksalaatikkoa."
Jaana Kapari-Jatan Pollomuhku ja Posityyhtynen on kiinnostava katsaus siihen, kuinka suosittujen Pottereiden käännökset ovat syntyneet. Kapari-Jatta on saanut työstään kiitosta - ja ihan syystä. Potter-käännösten kielileikit ovat yksi syy, miksi sarja on itseänikin kiehtonut. Lukija houkutellaan mukaan leikittelevän kielen avulla.
Pollomuhku ja Posityyhtynen osoittaa, että suomentajan työ on työtä siinä missä muutkin työt: se vaatii aikaa, useita luku- ja kirjoituskertoja ja tiedonhakua. Kuten viime vuonna, kääntämistä koskevan esseekokoelman luettuani totesin, olen alkanut ymmärtää käännöksen olevan eri taideteos kuin se alkuperäinen. Sanasta sanaan ei voi kääntää, vaikka miten haluaisi. Englantilainen kulttuuri ei ole sama kuin suomalainen.
Kapari-Jatan teoksessa on kiinnostavia, joskin aika yleisluontoisia, kuvauksia siitä, miten tietyt termit ja sanat ovat saaneet alkunsa ja mitkä tiet ovat johtaneet uuden sanan syntymiseen. Niitä oli kiva tutkia. En muuten tiennyt, että Tom Valedron nimikin on käännetty! Hitsi!
Pollomuhku ja Posityyhtynen on kirjoitettu hyvin helppolukuiseksi, ja lapsilukijoiden on helppo lähestyä sitä. Aikuislukijana - ja kielitieteilijänä - olisin saattanut kaivata vähän tarkempaakin analyysia sekä sanoista että työskentelymenetelmistä.
Tämä oli kyllä kiva lisä Potterien maailmaan, minuakin on lapsesta asti kiinnostanut tietää että miten kääntäjä onkaan keksinyt niin hyviä sanoja sarjaan. Itsekin olisin tosin kaivannut hieman vielä enemmän tarkempaa tietoa menetelmistä, mutta kiva se oli näinkin. :)
VastaaPoista