 |
| J.K.Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi & Liekehtivä Pikari Tammi 2001 (1997) ja 2012 (2000) Suom. Jaana Kapari-Jatta 335 ja 768 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Vau! Lapsuuslemppari laittoi ajattelemaan. |
”Näetkö mikä minusta on tullut?” naama sanoi. ”Pelkkä varjo ja huuru…minulla on muoto vain silloin kun pääsen jonkun toisen ruumiiseen…mutta aina on ollut niitä, jotka mieluusti päästävät minut sydämeensä ja mieleensä….yksisarvisen veri on vahvistanut minua näinä menneinä viikkoina….sinä näit uskollisen Oraven juovan sitä minun puolestani metsässä….ja kunhan saan elämän eliksiirin haltuuni, kykenen luomaan itselleni oman ruumiin…”
Kukapa 1990-luvulla syntynyt ja kouluikänsä 2000-luvulla viettänyt ei olisi Pottereihin tutustunut? Oli minullakin se kausi, vaikken yläasteiässä enää juuri fantasiaa muuten lukenutkaan. Potter-maraton innosti minut palaamaan Pottereiden pariin, ja juuri nyt istun kotonani hiljaisena. Olen juuri saanut luettua Liekehtivän pikarin, ja pohdiskelen, miten erilaisena se nyt näyttäytyikään. Miten eri tavalla koko sarjaa lukee aikuistuneena.
Minulle Potterit näyttäytyivät ensisijaisesti kertomuksena pahuudesta ja sen kukistamisen yrittämisestä. Kuten Kapari-Jatta omassa suomennustyötään koskevassa kirjassa kertoo, kirjaa lukiessa pahan voi kuvitella juuri niin pahaksi kuin pystyy. Väistämättä Pottereiden pahuusteemaa tulee tulkinneeksi omista kokemuksistaan käsin: minä mietin erästä traumaattista kokemusta. Tuo kokemus opetti minulle aikanaan, mitä kaikkea pelko voikaan olla, ja siksi sekä Viisasten kivi että Liekehtivä pikari pakottivat palaamaan kipeiden muistojen äärelle. Miksi pahuutta on, kysyin itseltäni. Miksi
Minulle Potterit näyttäytyivät ensisijaisesti kertomuksena pahuudesta ja sen kukistamisen yrittämisestä. Kuten Kapari-Jatta omassa suomennustyötään koskevassa kirjassa kertoo, kirjaa lukiessa pahan voi kuvitella juuri niin pahaksi kuin pystyy. Väistämättä Pottereiden pahuusteemaa tulee tulkinneeksi omista kokemuksistaan käsin: minä mietin erästä traumaattista kokemusta. Tuo kokemus opetti minulle aikanaan, mitä kaikkea pelko voikaan olla, ja siksi sekä Viisasten kivi että Liekehtivä pikari pakottivat palaamaan kipeiden muistojen äärelle. Miksi pahuutta on, kysyin itseltäni. Miksi
Mieleeni pälkähti sekin, miten raadollista on, että Harry, kuitenkin vielä lapsi, joutuu vastakkain pimeyden voimien kanssa. Pahuuden kohteeksi alistetaan lapsi, vaikkakin sinnikäs ja voitokas sellainen.
Rowling käsittelee pahuutta kuitenkin asiana, jonka voi kukistaa. Pahuus uhkaa hallita kaikkia ja kaikkialla, ja Voldemort nousee henkiin yhä uudestaan ja uudestaan - niin kuin tosielämässäkin ikäviä asioita joutuu kohtaamaan yhä uudestaan. Toiset koettelemukset ovat uhkaavia, toiset ovat viedä hengen - Rowling käsittelee teoksissaan monenlaisia pelon tunteita. Lohdullista on kuitenkin se, että peloista ja pahoista kokemuksista voi aina selvitä. Kidutusloitsua on vastustettava tietoisesti, pakotettava itsensä kieltäytymään toisen valtaan alistumisesta. Niin on vastustettava ylenmääräistä pelkoakin: kauhu kyllä ottaa valtaansa, jos sille antaa luvan, mutta jos kieltäytyy vellomasta tunteessa, selviytyy mainiosti. Minulle pelon ja pahuuden kuvaukset näyttäytyivätkin, synkkyydestään huolimatta, jollakin tavalla lohdullisina. Kullakin lienee oman elämänsä Voldermort, joka on joskus tuntunut vievän kaiken voiman hallita omaa elämää.
Itku silmässä luin tätä:
"Mutta kun sinua on rakastettu niin syvästi, rakkaus suojaa sinua ikuisesti, vaikka sinua rakastanut henkilö olisi jo poissa."
Erittäin osuva tulkinta Pottereista. Minun oma suosikkini sarjasta on Puoliverinen prinssi, vaikka pidänkin kaikista osista paljon. Teoksen hahmokehitys on kiintoisaa ja silmiä avaavaa.
VastaaPoistaPahuutta vastaan taistelemisen lisäksi minulle kirjoissa on tärkeää tasa-arvokysymykset sekäsanoma siitä, että kannattaa olla rohkeasti oma itsensä. Minulle tämä oli hyvin voimaannuttavia ensimmäisellä lukukerralla, siinäkin osasyynä henkilökohtaiset kokemukseni.
Kiitos! On tosiaan hienoa katsoa, miten hahmot kehittyvät ja kasvavat. Silloin, kun itse näitä tuoreeltaan nuoruudessani luin, tuli itsekin kasvettua kirjojen mukana. Ihmettelin ja ihmettelen vähän edelleen, miten lapsena näitä tuli luettua hienoina fantasiakertomuksina, kun taas nykyään potterit heijastavat hyvin vahvasti oikeaa todellisuutta, sen hyvyyttä ja pahuutta. Vaan niinhän siinä usein käy, että uudet lukukerrat paljastavat teemasta enemmän kuin edelliset kerrat.
VastaaPoista