Harry Potter -lukumaraton oli oiva startti sille, että palasin pitkästä aikaa Harry Pottereihin. Aikuiskokemus on ollut hyvin erilainen kuin lapsuuden lukukokemukset, ja arvostan Rowlingia ja hänen kirjasarjaansa enemmän kuin ennen. Ennen Feeniksin kiltaa luin sarjan ensimmäisen ja neljännen teoksen.
Feeniksin kilta on painavaa luettavaa. Se on paitsi pitkä, työläs teos, myös kertomus niin suurista tunteista, että niiden alle on sortua. "Sinä välität niin paljon, että sinusta tuntuu että vuodat kuiviin pelkästä tuskasta", Dumbledore kuvailee surusta sanattoman Harryn kokemuksia. Vähän siltä tuntuu lukijastakin. Feeniksin killassa joutuu sekä kohtamaan julmetun vääryyden, joka Harryyn kohdistetaan, että kertaamaan kaikki omat tuskan hetkensä. Harva kirja aiheuttaa näin suurta ahdistusta kuin Harry Potter ja Feeniksin kilta. Tuhannen sivun jälkeen sitä pysähtyy paikoilleen itkuisin silmin ja hyväksyy Dumbledoren sanat: "(--) tällainen kärsimys todistaa, että olet ihminen!"
Professori Pimento raastaa lukijaa: ei kukaan voi kohdella toisia niin kaltoin! Mutta Rowling osoittaa, että kun uskoo ehdottomasti ja sokeasti johonkin, erityisesti pahaan, se kietoo mukanaan niin, ettei muita totuuksia ole olemassakaan. Tähän maailmaan istuu ministeri Toffee, jonka uskottavuus rapisee lukijan silmissä vähä vähältä, kun mies ei usko muuhun kuin omaan vallantunteeseensa.
Lopulta Rowlingin sanoma ei kuitenkaan ole niin pimeä kuin miltä se aluksi näyttää. Lapsen näkökulmasta Harrylle ennustettu kohtalo saattaa vaikuttaa hyvinkin konkreettiselta ja sikäli julmalta, mutta asiaa voi katsoa toisinkin. Kun sarjaa tarkastelee pelon ja pelontunteiden näkökulmasta, on helpompaa todeta, että jommankumman on hallittava ja alistettava toinen. Jos se ei ole tunteva ihminen, se on pelko. Mutta ihmisellä on suojanaan jotain, mitä pelolla ei ole: sydän.
J.K.Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Tammi 2004 (2003)
Suom. Jaana Kapari
1050 s.
Pisteitä: 4/5
Kommentit
Lähetä kommentti