Lapsuuden lempparit 1: Liian iso rakkaus

Katarina von Bredow: Liian iso rakkaus
Otava 2005 (2004), Voltti-sarja
333 s.
Pisteitä: 5/5
Tunnelma: Äääh! Niin söpöö!
Kuuntele:  Taylow Swift - Love Story

Saako parhaan ystävän ihastukseen koskea? Mitä tehdä poikaystävälle, jonka kanssa ei halua olla? Kuinka selvitä äidin ja sitten äitipuolen lähdöstä? Miten auttaa pikkuveljeä ja kestää isää?

 "Sitten hän oli yhtäkkiä luonani, ja minä kiedoin käsivarteni hänen kaulaansa ja tunsin miten muuri vihdoinkin suli pois kehojemme välisessä lämmössä. Hän suuteli minua, piteli minua hiuksista ja painoi kasvoni omiaan vasten, ja me suutelimme kauan sillä tavalla, hyvin, hyvin lähekkäin, ja joka ikinen solu minussa kääntyi ja rimpuili häntä kohti. Älä lopeta, ajattelin. Älä päästä irti, älä enää koskaan päästä minusta irti."

Aloitan aikamatkani lapsuusajan lukukokemuksiin Katarina von Bredowin nuortenromaanilla Liian iso rakkaus. Se muistui sattumalta mieleeni, kun etsin vanhempieni luota hyvää luettavaa. Kyse on teinivuosieni suosikkiteoksesta, johon palasin 13-14-vuotiaana useimpaan kertaan. Erityisesti yllämainitun suutelukohtauksen tulin lukeneeksi monta kertaa, ja muistan selanneeni kirjaa juuri siihen kohti, kun tuo ihanuus alkaa...Oih!

Lempikirjoihin suhtautuu usein varovasti. Pohdin vastikään samaa Meriromaanin kohdalla: voinko pitää tästä uudestaan? von Bredowin kohdalla minua epäilytti se, että kyse on nuortenkirjasta. Olisiko teksti liian yksinkertaista ja tapahtumat liian lapsellisia? 

Ilokseni saan kuitenkin julistaa tämän kirjan erityisen hyväksi nuortenkirjaksi. Vakuutuin von Bewdowin tyylistä viimeistään siinä vaiheessa, kun Katrinin luokan pojat vaativat luokan näytelmäprojektiin mahdollisimman paljon seksiä. Juuri sellaisia teini-ikäiset ovat! Saatoin nähdä pojat mielessäni, koska katselin heitä juuri vuoden verran äikänopen silmin. 

Liian iso rakkaus on vuonna 2005 ilmestynyt nuortenkirja, joka pureutuu moneen nuorelle tärkeään aiheeseen. Romaani käsittelee Katrinin ja Fridan ystävyyttä, huonoja parisuhteita, uusioperheitä, koulukiusaamista, äidin kaipuuta ja töihin pakenevaa isää. von Bredow on upottanut tekstiinsä monenlaisia pulmia, ja siksi romaani tuntuukin hyvässä mielessä täydeltä. 

Realismi on Liian ison rakkauden vahvuus. Sen hahmot on niin helppo kuvitella oikeiksi: tällaisina minä tosiaan teinioppilaani näin, ja tällainen olin varmaan itsekin. Ainakin kävi niin, että kun kirjaa luettuani menin vuoteeseen lapsuudenkodissani, vaivuin samanlaiseen haaveilutilaan kuin teininäkin. Liian iso rakkaus on ihana haaveilukirja! Vaikka se on realistinen kirja, se on myös teinieskapismia parhaimmillaan. Ah! Olen edelleen myyty. 

Katrinin ja Fridan ystävyys on aika klassinen tapaus, mutta se on myös kiinnostava. Frida tuntuu olevan hienoa nimeään myöten vähän Katrinin yläpuolella: hänen elämässään on (tai ainakin vaikuttaa olevan) kaikki hyvin, hän on kaunis, suosittu ja rikkaasta perheestä. Ystävyys on silti aitoa, vaikka herättääkin molemmissa osapuolissa välillä kränää. Yhteinen ihastus koettelee ystävyyttä. Pidin tästä ystävyyskuvauksesta, koska koen oman lapsuudenystävyyteni olleen vähnä samantapainen. Ystäväni oli vähän minua nokkelampi, vähän suositumpi, vähän kauniimpikin. Ajauduimme yläasteiässä erillimme. 

Kirjan liepeessä kerrotaan von Bredowin kuvaavan mielellään kiellettyjä rakkauksia. Tässä romaanissa käsitellään sitä, saako ystävän ihastukseen koskea. Mitä silloin tapahtuu? Kielletty rakkaus on hieman naiivistikin kudottu klassisen Romeo ja Julia -tarinan ympärille, mutta se ei lukijaa häiritse. Katrinin ja Adamin tarinaa on nimittäin hillittömän ihastuttavaa seurata. Ja se kuuluisa suutelokohtaus! Täytyy sanoa, että ihastuin siihen vieläkin. Lähetin katkelman omalle rakkaalleni. Rakkaustarinat ovat parhaita!