Blogistanian parhaat

Taas se aika vuodesta! Tässä Sivutiellä-blogin parhaat Blogistanian Finlandia -kisaan.

Kotimainen kirjallisuus

3 pistettä:  Saara Turunen: Sivuhenkilö

Turusen luomassa maailmassa, joka on helppo peilata täksi nykyiseksi yhteiskunnaksi, miehillä on valtaa. Miehet ovat näkyvillä, heidän teoksiaan arvostetaan. Kokenut kirjailijakonkari pystyy tokaisemaan esikoiskirjailijalle, miten hänen mielestään kirjoja julkaistaan liikaa - nuori nainen nähdään omaa asemaa uhkaavana. Miehet ovat äänessä jo nuorina, kuten Turunen kuvaa kohtausta, jossa teatterialan opiskelijat pitävät demoesitystään

2 pistettä:  Marko Annala: Paasto

Paastossa uskontoa ei käsitellä tuomitsevasti muttei toisaalta idyllisellä romantisoinnillakaan. Annalan sanoma tuntuu pikemminkin olevan se, että ihminen voi olla hyvä ja onnistua elämässään, uskoipa hän Jumalaan tai ei - kummatkin polut ovat mahdollisia ja yhtä oikeita. Jumala saattaa kadota elämästä mutta se voi myös palata, eikä kaikki kaadu siihen, että uskostaan luopuu. Matiaksen tarinan kautta Annala näyttää, että toisinaan on tärkeä tulla tietoiseksi omasta menneisyydestään ja kohdata kipunsa ilman, että ne näyttäytyvät Jumalan määrääminä kokemuksina. Kipukohdat, kuten vanhempien kuolema ja lapsettomuus, on koettava niin henkisesti kuin fyysisestikin, jotta ihminen voi muodostaa ehjän suhteensa itseensä, muihin ja ehkä myös Jumalaan.

1 piste:  Laura Manninen: Kaikki anteeksi

Ei jumalauta:
mistä tällaiset miehet
mistä tällainen väkivalta?
Kaikki anteeksi saa minut voimaan pahoin
se tekee minut vihaiseksi
ja sitten suutun siitä
että oikeasti vihaan todellisuutta
ja sitä mitä me naiset joudumme kokemaan.
Juuri nyt haluaisin heittää romaanin seinään
ja repiä paperit irti
muotoilla niistä Mikon
jonka päälle voisin sitten sylkeä
ja jonka voisin rutistaa ja pilkkoa
samalla voimalla
jolla Mikko on rutistanut Lauran.
Mitään ei saa anteeksi
jos on satuttanut noin
jos ensin hurmaa ja sitten raatelee
epäilee, haukkuu, syyllistää
työpaikan pihalla istuminen on sairasta
miten veistä voi käyttää toista vasten
mikä helvetti siihen ajaa?

Käännetty kirjallisuus:

3 pistettä: Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku

Miksi intersektionaalinen feminismi sitten tekee romaanista syvemmän ja lukukokemuksesta paremman? Menneisyyden kaiussa kyse on ennen kaikkea siitä, että Solomon nostaa kaunokirjallisuuden avulla esiin yhteiskunnallisesti merkittäviä teemoja. Rodusta ja valkoisten vallasta käydään paljon keskustelua Trumpin aikana, kun ihmisoikeustilanne on huonontunut huimasti. Huomioimalla sen, mikä merkitys rodulla, yhteiskuntaluokalla ja valta-asemalla on ihmisen elämään, Solomon avaa lukijoille niitä todellisuuksia ja vaikeuksia, joissa rodullistetut elävät. Samalla Solomon käsittelee sitä, millaisia vaikeuksia kohtaa ihminen, jolle sosiaaliset tilanteet eivät ole niin ymmärrettäviä tai helppoja - Aster ottaa asiat usein hyvin konkreettisesti, eivätkä toiset tunnu ymmärtävän sitä, että omaa kieltä ja viestintää on mukautettava, jotta ei aiheuta toiselle ahdistusta.

2 pistettä: Rachel Cusk: Ääriviivat

Ääriviivoista muodostuukin tutkielma ihmissuhteista - siitä, miten kukin havannoi omaa elämäänsä omasta näkökulmastaan mutta jättää huomiotta vaihtoehtoiset merkitykset. Lukija jää väistämättä pohtimaan, millainen suhde subjektiivisella on objektiiviseen silloin, kun ihminen tarkastelee omaa tai toisen elämää. Samalla hämmästyy siitä, miten syvällisiltä pienetkin kohtaukset voivat näyttäytyä, kun ne tuodaan lukijan eteen ja kehotetaan lukijaa tekemään niistä omat tulkintansa.

1 piste: Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta

EPÄMUKAVUUSALUE: No, nyt minä sitten luen tätä!
FEMINISTI: Hyvä. Sano sitten, kun olet lopettanut.
EPÄMUKAVUUSALUE: Nyt. Tiedätkö mitä?
FEMINISTI: No?
EPÄMUKAVUUSALUE: Viimeiset sata sivua ajattelin, mitä kirjoitan postaukseen. Ajattelin tätä kerrontatapaa, dialogia tai näyttämöpuhetta. Stridsbergillä on kummallinen tapa kertoa.
FEMINISTI: Minusta se on loistava! Ulkopuolista tarkkailua, kuin dokumentointia. Ei siitä voi olla pitämättä.
EPÄMUKAVUUSALUE: No, myönnetään. Ehkä minäkin pidin kerronnasta vähäsen. Mutta ne aakkoslistat olivat outoja. Ja kirosanoista en pitänyt.
FEMINISTI: Kirosanoista?
EPÄMUKAVUUSALUE: No kaikesta siitä pillupuheesta. Härskeistä sanoista, säädyttömyyksistä.
FEMINISTI: Säädyttömyyksistä! Hahhah, nauratat minua. Milloin olet kuullut ahdistuneen, kaltoinkohdellun ihmisen puhuvan sivistyneesti tai siveellisesti? Olisit kuitenkin syyttänyt teosta epäuskottavuudesta, jos kaikki olisi ollut vakavamielistä.
EPÄMUKAVUUSALUE: …
FEMINISTI: Sitä paitsi: kerronta tukee loistavasti Valerien henkilöhahmoa. Sekava, ristiriitainen, normeja vastustava. Juuri sellainen kuin kerronnan pitää ollakin. Juuri sellainen kuin naisen pitää ollakin. Mitä sanot?
EPÄMUKAVUUSALUE: En tiedä. Ehkä minä vähän pidin siitä. Voisitko silti kertoa minulle, mitä kirja oikeasti käsitteli?

Lasten- ja nuortenkirjallisuus:

3 pistettä: Petja Lähde: Surunsyömä

Surunsyömä on lastenromaani surusta ja sen jakamisesta. Pentin isä on jähmettynyt suruunsa: hän ei syö, puhu, itke tai ota äidin kuolemaa keskusteluun. Koska isä ei osaa käsitellä tapahtunutta, ei Pentilläkään ole mahdollisuuksia siihen. Isä ja poika erkanevat toisistaan, vaikka suru yhdistää heitä. Surunsyömä kuitenkin osoittaa, miten vaikea aikuisten on puhua kuolemasta: isän lisäksi myöskään opettajat ja koulun henkilökunta eivät osaa auttaa Penttiä eivätkä he uskalla edes mainita kuolemaa nimeltä. Surunsyömä opettaa, että kuolemasta voi, saa ja pitää puhua avoimesti. Tunteensa näyttämällä suru alkaa muuttaa muotoaan.

2 pistettä: Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?

Mitä tytön täytyy tehdä? on mielestäni Normaali-sarjan vahvin osa. Tässä romaanissa feminismi on pääosassa eikä sitä peitellä: Lottie toimii tehdäkseen maailmasta tasa-arvoisemman. Erilaisten juonenkäänteiden avulla Bourne nostaa esille monia tilanteita, jotka ovat pohjimmiltaan seksistisiä ja suosivat yleensä miessukupuolta. Osa tilanteista saattaa tuntua kömpelöiltä ja teokseen väkisin kirjoitetuilta, mutta toisaalta pidän tärkeänä, että seksismi nostetaan esiin ja siitä puhutaan.

1 piste: Nina LaCour: Välimatkoja

LaCourin kerronta on herkkää ja kaunista, ja varsinkin loppua kohden romaani korostaa oivaltamista ja omien tunteiden hyväksymistä. Marinin ja Mabelin kohtaamista LaCour kuvaa hienovaraisen eleettömästi: tyhjä opiskelija-asuntola ja lumimyrsky sopivat hienosti miljööksi kohtaamiseen, johon liittyy vain kahden tytön menneisyys, ystävyys ja sen muutokset. 

Tietokirjallisuus:

3 pistettä: Holma, Järvenpää & Tervonen: Näkymätön sukupuoli

Teos on upea kannanotto ja toisaalta varmasti myös vertaistuki niille ihmisille, joista Näkymätön sukupuoli kertoo. Henkilökuvat valottavat sitä, miten vaikeaa ei-binäärisenä on elää yhteiskunnassamme. Teos koskettaa ja pakottaa ajattelemaan, miten voisi omassa arjessaan huomioida sukupuolen moninaisuuden paremmin. Kiitos!

2 pistettä: Henna Mäkelin: Kuolema

Kuolema on erinomainen, onnistunut teos niille, jotka haluavat löytää sanoja kuoleman ja menettämisen kohtaamiselle. Mäkelin on tehnyt mitä parhainta taustatyö- ja toimitustyötä: kirjassa kuuluvat monien ihmisten äänet, teksti on hyvin jäsenneltyä ja eri luvut hahmottelevat kuolemasta erilaisia puolia.

Mäkelinin teoksessa kuolemaa ei nähdä synkkänä, elämänilon vievänä tragediana vaan elämään kuuluvana asiana. Kuolemassa elämän päättyminen esitetään tavallisena, varsin arkisena tapahtumana, johon liittyy paitsi fyysinen kuolinprosessi myös henkisiä suru- ja hyväksymisvaiheita. Ne, joita Mäkelin on haastattelut kirjaansa varten, kertovat suuresta surusta mutta myös elämän jatkumisesta. Virkansa puolesta kuolemia kohtaavat puolestaan esittävät, ettei menehtymisessä ole mitään kummallista tai pelättävää. Surullista ja traumaattista se toki voi olla, kuten kertovat ne, joiden omainen on menehtynyt vakavan sairauden, rikoksen tai itsemurhan seurauksena.

1 piste: Vuola & Melender: Maailmojen loput

Nautin Maailmojen lopussa erityisesti siitä, että vaikka esseiden fokuksessa on romaaniloppujen tulkitseminen, siis lukeminen, tuntuu koko ajan siltä kuin Vuola ja Melender kirjoittaisivat nimenomaan kirjoittamisesta. Romaanien vahva analyysi ja tulkinta saavat lukijan miettimään, miten omia tekstejään voisi lopettaa paremmin. Maailmojen loput ei koskaan lässähdä juliacameronmaiseksi opasteokseksi, jossa lukijalle toistellaan itsestäänselviä ja toisaalta täysin höpsähtäneitä vinkkejä. Sekä lukemisen että kirjoittamisen ohjeet muotoutuvat ikään kuin esseiden rinnalla - tai ehkä niiden takana.