 |
| Kirsti Kuronen: Paha puuska Karisto 2015 75 s. Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Oh. Sydämeenkäypä, mykistävä. |
Menetys: Kurosen runokokoelma kulkee yhden surun läpi. Veljen itsemurha hajottaa koko perheen, pitkäksi ajaksi. Heti kokoelman toisessa runossa todetaan: Jo vuosi siitä/eikä kukaan ole jaloillaan. Aika on pysähtynyt, elämä, perhesuhteet repeilleet, ensin lähti veli, sitten isä muutti muualle. Yksinäiselle minäkertojalle lohtu muodostuu kivellä istumisesta, siellä velikin oli, veljen kanssa puhumisesta. Paha puuska käsittelee vahvasti sitä, miten ihminen kaipaa menetykselle syytä, haluaa ymmärtää sellaisetkin asiat, joita ei ehkä koskaan voi todella ymmärtää.
Tiheä: Kurosen runoissa on tiheä tunnelma. Säkeistöt vaihtelevat
lyhyistä pitkiin, tyhjät rivit säkeistöjen välissä tulvivat
pysähtyneisyyttä, merkityksiä. Runsaat säkeistöt tiivistävät tunnelmaa,
elämä nopeutuu, menee ohi tuosta vain, kaikki tapahtuu hallitsematta;
sitten on taas lyhyt virke, ehkä sana, joka pysäyttää niin kertojan kuin
lukijan surun ja menetyksen äärelle. Vaikutuin Kurosen runotyylistä,
vaikka välillä runot tuntuivat jopa liian pursuavilta: koska Kuronen
osaa pysäyttää tunnelman, jähmettää lukijan pohdiskelemaan, olisin
kaivannut toisinaan tiiviimpää, napakampaa ilmaisua. Kokonaisuuteen tämä
kaipuu ei kuitenkaan vaikuta - Paha puuska on koskettava, surumielinen, lohtua etsivä ja sitä antava runokokoelma, kertomus. Haluan tämän omaan kirjahyllyyni. Vakuutuin Villiksen ja Maijan tapaan siitä, että tätä kirjaa pitäisi luetuttaa nuorilla. Kunhan ehdin opiskeluistani työelämään ja nuorten pariin, lupaan tehdä sen. Tämä teos koskettaa.
Puhuttelu: Kurosen kokoelmassa
oivaltavaa on se, miten Hilla keskustelee mielessään veljensä kanssa,
palaa tämän tapaan ajatella. Mielensisäiset keskustelut tuovat lohtua,
ovat keino selittää tapahtunutta, tuntea, että vielä jotakin on
jäljellä, veli ei ole mennyt. Hillan mielessä Lauri ei vastaa syvässä
surussa, näkee asiat pienemmin kuin Hilla, sanoin jo että se tuli puuskaan.
Paha olo: Tämän teoksen yhteydessä ei tietenkään voi olla pohtimatta, mitä nuorille tapahtuu, miksi heillä on niin paha olla. Ei kolmetoistavuotiaan kuulu olla masentunut, saada niin voimakkaita pahoja puuskia, ettei niistä enää selviä. Miksi nuorten pahaa oloa ei nähdä? Aikuisten pitäisi pystyä näkemään ja kysymään ennen kuin puuska muuttuu myrskyksi. Entisenä kiusattuna tiedän, että teini-ikä voi kulua olotilassa, jossa sen ei kuuluisi kulua. Siksi tuntuu niin väärältä, että yhä edelleen, aina, lapset ja nuoret eivät pysty aitoon elämäniloon. Miten heille voisi tarjota paremman olon, paremman tulevaisuuden? Miten tehdä selväksi se, että pahaa puuskaa saa tulla turvaan toisen ihmisen luo?
Pidin tästä kirjasta kovasti. Se on niin kovin surullinen, mutta Kurosen tapa kirjoittaa on kaunis. On aika pelottavaa, että nuoret voivat sairastua masennukseen, että pahoja puuskia voi tulla lapsillekin. Olen samaa mieltä, että aikuisten pitäisi havaita nuorten paha olo, mutta aina näin ei valitettavasti käy. Masentunut tai ahdistunut osaa peittää olonsa. :/
VastaaPoistaTotta, Kuronen kirjoittaa kauniisti. Tuntuu tosiaan väärältä, että lasten ja nuorten pitää peitellä pahaa oloaan, että alakuloa tai masennusta ei uskalla tai saa näyttää. Tämä teos muistuttaa tärkeästä aiheesta, herättää ajatuksia ja hieman lohtuakin. Monia säkeitä olisin itsekin voinut kirjoittaa muistiin, niin osuvasti Kuronen kirjoittaa tunne-elämän kulusta.
Poista