Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Patrick Modiano: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

WSOY 2015 (2014)

Suom. Lotta Toivanen

135 s.

Pisteitä: 3/5

Tunnelma: Mm, mukavuusalueelta poistuttu.

Hyvä niin.

"Ulkona Daragane oli huolettomampi kuin edellispäivinä. Ei ehkä olisi kannattanut sukeltaa kaukaiseen menneisyyteen. Mitä turhaa? Hän ei ollut miettinyt sitä enää vuosiin, ja niinpä tuo elämänvaihe oli alkanut näyttäytyä kuin savulasin takaa. Lasi päästi läpi samean kajon, mutta kasvoja ja hahmoja ei erottanut. Lasi oli sileä, kuin eräänlainen suojakilpi. Omaehtoisen muistinmenetyksen avulla hän oli ehkä kyennyt suojautumaan menneisyydeltä tyystin. Taikka sitten aika oli himmentänyt räikeimmät värit ja silottanut suurimmat rosot."

Yllättävä puhelinsoitto, muistikuvia menneestä. Paluu menneiden kohtaamiseen.

Nobel: Olen aikojen mittaan valikoinut lukemiseni sillä tavalla, että olen tutustunut vain muutamaan Nobel-kirjailijaan (olkoon minulle häpeäksi, että en edes omaa Sillanpäätämme ole saanut luetuksi loppuun). Useimmiten Nobel-palkinto yllättää minut, enkä ole palkitusta kuullutkaan. Niin kävi myös Patrick Modianon kanssa. Koska kirjailija oli tuntematon, nimi painui unohduksiin saman tien, kun olin sen kuullut. Ilman Nobel 2014 -mainosta en vieläkään olisi tunnistanut kirjailijaa palkituksi. Sorruin siis lainaamaan vain siksi, että voisin hieman sivistää itseäni: täytyyhän nobelistin uusin lukea!

Kontrasti: On syytä mainita, että tämä postaus käsittelee eritoten lukukokemustani, ei niinkään itse romaania. Lukukokemus oli kummallinen, hieman kiireinen (iltapäivässä luettu), hieman hämmentävä. En ole lukenut tällaisia unenomaisia, hitusen mystisiä, monessa tasossa seikkailevia syväkuvauksia aikoihin. Kontrasti Lindgrenin Ehtoolehto-romaaniin on suuri, ja vasta nyt hahmotan, millainen kirja edellinen oli. Siinä missä Lindgrenin kirjassa on selkeitä toimijoita, aktiivisia lausetyyppejä, mummot menevät, ajattelevat ja toimivat, harppoo Modianon teos muistikuvasta ja aikakaudesta toiseen. Aluksi lukija tutustuu päähenkilöön toisten henkilöiden kautta, sen jälkeenkin Daraganesta väläytetään hetkiä, kokemuksia. Kirja on aukkoinen, muistikuviin perustuva, mikä tietenkin sopii muistamisen pohdintaan loistavasti.

Sikinsokin: Tämän kirjan kohdalla en ole varma, missä määrin lukukokemus hajosi kiireyteen, missä määrin Modianon tyyliin, jossa kaikkea ei kerrota heti. Myönnän, että olen lukijana huolimaton, erityisesti silloin, kun en jaksa perehtyä tarinaan kunnolla. Jotta et eksyisi näillä kulmilla vei minut mukavuusalueeni ulkopuolelle, se haastoi minut salaperäisyydellään. Mitä lopulta jätettiin kertomatta ja mitä jätin itse lukematta? Lukukokemuskin oli aukkoinen, en ihan ymmärtänyt, koin teoksen vaikeatulkintaiseksi. Kai se jollain tavalla vastaakin käsitystäni Nobel-palkittujen kirjailijoiden romaaneista: täytyy olla sopivasti symbolista, sekavaa, helppoa lukukokemusta rikkovaa ja haastavaa.