Susanna Alakoski: April i Anhörigsverige. Dagbok

Susanna Alakoski: April i Anhörigsverige. Dagbok.
Albert Bonniers Förlag 2015
397 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Yhm. Ulkopuolinen.

Tror mer och mer att denna bok kommer att bli en sorgens sång om otrygghet och panik, förvirring och kaos. Om hur osäker jag blev på de egna intrycken och upplevelserna. Denna bok är kanske ett svar till barnet som inte fick svar på sina frågor. Till barnet som upphörde med frågorna, som levde med frågetecken. Denna bok är till oss som döljer den största delen av vårt förflutna. Den är lika mycket en fråga till er, om vad som händer med oss som tvingats dölja den största delen av vårt förflutna?

Tunkeilija: Liikun itselleni vieraalla alueella. Monelta on elämässä saanut säästyä, sen muistaa, kun Alakosken teoksia lukee. Alkoholismi, päiheet ja perheväkivalta ovat toistuvia teemoja Alakosken kirjoissa, joissa puhutaan siitä, mistä liian usein vaietaan.April i Anhörigsverige nostaa esiin omaiset, ne, jotka kärsivät läheistensä alkoholismista, joutuvat seuraamaan päivästä toiseen, miten rakas isä tai äiti juo itsensä hirviöksi, muuttuu, sairastuu, tekee itsemurhan. Näkökulma on epäilemättä tärkeä, miksi aina huomioidaan vain yksilö, ei yhteisöä? Yhteiskunnallisista kannanotoistaan huolimatta April i Anhörigsverige jäi minulle hieman pliisuksi. Tunsin itseni tunkeilijaksi: mitä oikeutta minulla, kunnollisessa, hyvinvoivassa perheessä kasvaneella ihmisellä, on yrittää samastua kirjoittajan ajatuksiin? Tarttumapintaa omaan elämään ei oikein löytynyt, yksittäisiä virkkeitä lukuunottamatta. Voin hyvin kuvitella, miten merkittäväksi teos voi muodostua niille, jotka ovat eläneet päihderiippuvaisten kanssa. Minä olin kuitenkin ulkopuolinen, en ole koskaan joutunut sukeltamaan tällaiseen omaisten maailmaan. Ehkä siksi en pystynyt löytämään yhteyksiä asioiden välille, päättelemään rivien välistä, miten suurta taakkaa Alakoski ja muut omaiset ovat hartioillaan kantaneet.

Kipeiden kohtien käsittely: Yksi Alakosken teoksen juonteista liittyy kirjailijuuteen, siihen, miten Alakoski kirjailijana käsittelee alkoholismia, omaisten kärsimyksiä, miten hän kerta toisensa jälkeen joutuu palaamaan aiheeseen. Kirjoittaminen pelastaa kuolemalta mutta on samalla lähes kuolettavaa. Alakoski pohtii, miten kärsimykset, epäonni, pelokas lapsuus vaikuttavat taiteilijuuteen, pohtii, miten alkoholismi synnyttää kirjallisuutta, kirjoja. Hänen mukaansa kirjailijat kiinnostuvat käyttäytymisestä, jota ei voi selittää, joka ei anna itselleen selitystä. Kuten alla oleva lainaus osoittaa, kirjailijan on oltava vahva, jotta hän pystyy kirjoittamaan siitä, mitä on menettänyt. Minun kipeä kohtani on kiusaaminen, teini-ikä kiusattuna. Miten rankkaa se oli, miten suuret seuraukset. Kiusaamiskokemukset ovat minulle tärkeitä, ne ovat muokanneet minua, ajattelen niitä usein ja haluaisin vaikuttaa jollakin tavalla siihen, että kiusaaminen vähenisi. Kirjoittaa en silti kiusaamisvuosistani pysty. Vaikka olen toipunut, traumani käsitellyt, kirjoittamiseen asti en ole vahvuuttani löytänyt. Kaikkiin tunteisiin ei löydy sanoja hetkessä.

Förutsättning: Författaren måste vara starkare än erfarenheten. Starkare än texten hon formulerar. Hon har förlorat tillräckligt mycket för att skriva. Nu måste hon lita på berättelsen.

Otteet: Alakosken teos ei ole romaani. Se on sekoitus erilaisia tyylejä, se on totta, kokemuksiin pohjautuvaa, itsensä ja muiden ymmärtämistä. Alakosken päiväkirjateosten tyypillinen piirre ovat viittaukset: teoksissa siteerataan usein kirjailijoita, tutkijoita, tutkimuksia. Ehkä hieman yllättäenkin nautin suuresti viittauksista ja niiden pohtimisesta, siitä, miten Alakoski ammentaa muiden ajatuksista. Olen itse samanlainen, poimin usein hienoja mietteitä tai virkkeitä muistiin, kirjoitin kauniita kortteihin, käytän surullisempia itseni pohdiskeluun. April i Anhörigsverige ei sekään pettänyt tältä osalta, vaan Alakosken kielestä ja kirjoituksesta on helppo poimia virkkeitä, jotka ovat osuvia, kuvaavat hyvin tunteita ja ajatuksia, pelkoa ja ahdistusta ja jotka surumielisyydessään ovat kauniita. Tässä muutama minua koskettanut virke, jotka mielestäni tiivistävät jotakin olennaista kirjasta ja sen teemoista.

Vi upplevde allt viktigt bli oviktigt.

Undrar ibland hur många hemska minnen en människa med storlek fyrtiofyra i skor klarar?

Och när vi skäms lär vi oss snarare att avveckla oss än att utveckla oss.

Nu smärta utan direkt lidande. Sugen på livet, men hur leva?

Om såren får möjlighet att läka öppnar sig en ocean av kapacitet.

Kielitaito: Tämä kirja vaatii kielitaidolta jo paljon. April i anhörigsverige on yhteiskunnallinen teos, joka käsittelee alkoholismia konkreettisella muta myös abstraktimmalla tasolla. Ruotsi on minulle vahvin kieli, mutta silti sain, varsinkin alussa, ponnistella ymmärtääkseni. Alakosken tyyli on rikkonaista, lauseet vaillinaisia, koska elämästäkin puuttuu jotakin. Ajatukset ovat välillä välähdyksiä, yksittäisiä sanoja, hetkiä, välillä kerronta rönsyilee enemmän, siirtyy abstrakteihin käsitteisiin, alkoholismiongelmaan yhteiskunnallisella tasolla. Alakosken sanastoa ei peruskoulussa tai lukiossa opeteta, mutta juuri tällaista sanastollista haastetta minä tarvitsen. Siinä missä Kinsellaa lukiessani en käyttänyt sanakirjaa lainkaan, annoin nyt itselleni luvan myös opiskeluun: kirjoitin vieraita sanoja ja sanontoja ylös, etsin käännökset, selitin itselleni toisin sanoin ruotsiksi. Ihan itsestään ei sanasto kartu, ja tuntuu hyvältä, että nyt harjoittelin aktiivisesti. Kielitaidon ja sanaston harjoittamisesta oli sekin hyöty, että vaikka kirja välillä eksyi uomiltaan eikä edennyt kokonaisuuden kannalta kiinnostavasti, tylsemmistäkin pätkistä pystyi noukkimaan uusia sanoja. Olisin epäilemättä lukenut huolimattomammin, ellei sanaston oppiminen olisi ollut yksi motivaattori.