 | |
| Karin Alvtegen: Todennäköinen tarina WSOY 2012 (2010) Suom. Laura Jänisniemi Pisteitä: 2/5 Tunnelma: Plääh. Tylsä, tavanomainen. |
"Surun keskiöön oli avautunut tunneli. Hän ei kyennyt vastustamaan sen imua vaan tempautui suoraan pimeyteen. Siellä oli kaikki minkä hän oli työntänyt sivuun, kaikki minkä lajittelemiseen ja siivoamiseen hän oli vuosien mittaan visusti varonut jättämästä aikaa. Hänen tietoisuutensa oli muuttunut vahingoniloiseksi pyöveliksi, ja nyt hänen oli pakko pysähtyä ja tunnustaa suru. Se jota hän oli aina paennut."
Eronnut nainen, elämäänsä tympääntynyt mies, korjaamista vailla oleva hotelli. Pidetty ihmissuhdesoppa, jolle minä en lämmennyt.
Suoriutuminen: Lukumaratonin alkaessa vannoin itselleni, että jos valitsemani kirja ei miellyttäisi, vaihtaisin oitis mukavampaan. Eihän minun tarvitsisi rentoutumispäivää käyttää huonojen kirjojen lukemiseen. Niinpä niin, niinhän minä itselleni sanoin, mutta Alvtegenin ihmissuhderomaania en malttanut kuitenkaan jättää kesken. Miksi? Hyvä kysymys. Kirja oli kliseitä täynnä, rakentui useamman kertojan vuorotteluun (varma tapa saada minut tympääntymään), eikä se kiehtonut minua juonellisestikaan. Näin jälkikäteen olen kuitenkin tyytyväinen, että luin romaanin loppuun. Lukumaratonit ovat olleet minulle siitä hyödyllisiä, että ne houkutelleet minut keskittymään alottamiini kirjoihin, antamaan mahdollisuuden sellaisillekin, joita ei välttämättä muuten lukisi. Kun on asennoitunut siihen, että nyt minä vain luen, niin silloin näyttää saavan jotain aikaiseksikin. Loppujen lopuksi lukukannustimena toimi kuitenkin se, että pääsen nyt jakamaan kaikki naurunaiheeni teille muillekin.
Ihmissuhdekuvaukset: Alvtegen - jonka isotäti muuten on Astrid Lindgren (tämä tietenkin mainitaan kirjan liepeessä) - tunnetaan paremmin jännityskirjailijana. Genreuskollisuus näkyy Todennäköisessä tarinassakin: Alvtegen aloittaa niin, että paljastaa vähä vähältä, mitä oikeastaan on tapahtunut. En tiedä, pitäisikö kirjailijan genrevaihdoksen mainostamisesta huolestua. Tällä kertaa siihen ehkä olisi ollut syytä: jos vertaa vaikkapa edellä lukemaani Ehkä rakkaus oli totta -romaaniin, Todennäköinen tarina ei tosiaan ollut taidokas ihmissuhderomaani. Asetelma on, läpi kirjan, liian perinteinen: eronnut äiti, ongelmallinen tytärsuhde, elämäänsä kyllästynyt mies, katkera naapuri sekä, tietenkin, muuan omituinen ja hyljeksitty naapuri. Henkilöiden historia paljastuu vähitellen, ja lopussa kaikki kokoontuvat yhteen. Siinä vaiheessa Todennäköinen tarina saa jo salkkarimaisia piirteitä. Ongelmallista tässä romaanissa oli sekin, että päähenkilöstä tehdään kirjan loppupuolella varsin vastenmielinen henkilö. Minun teki mieli huutaa: kai siinä petturimiehessäkin jotain vikaa on ollut! Todennäköinen tarina on olevinaan kehityskertomus, mutta loppujen lopuksi se puhui minulle ainoastaan siitä, miten omat vikansa on tunnistettava. Totta näinkin, mutta ihmissuhteissa on aina monta osapuolta. Minusta puoli vuotta ei ole pitkä aika olla katkera äkillisestä avioerosta.
Sukupuoliroolit:Tasa-arvoa kannattaville kirjan romaani ei tarjoa parasta. On selvää, että Alvtegenin kirja on viihteellinen, kevyeksi lukemiseksi tarkoitettu. Se sopinee erityisesti keski-ikäisille, eronneille, helppoa luettavaa toivoville naisille, joiden on helppo samastua Helenan elämäntilanteeseen. Minua henkilökuvaus ja sukupuoliroolit kuitenkin ärsyttivät suunnattomasti. Asetelma on liian perinteinen: Päähenkilöinä toimivat nainen, joka on hukkua tunteisiinsa ja katkeruuteensa (siis: nainen on aina tunteellinen, tunteidensa vietävissä eikä laisinkaan rationaalinen olento), ja mies, joka on toiminut liikealalla, omistaa paljon rahaa, on harrastanut irtosuhteita mutta on kyllästynyt elämäänsä (siis: mies on järkevä, looginen, menestyvä, suosittu). Kontrastina miehen menestyksekkäälle mutta merkityksettömälle elämälle naisen työelämä ei ole menestyksekästä eikä hän kykene luotsaamaan hotelliaan voiton puolelle. Sen sijaan rakentamiseen ja uudistusten ehdottelemiseen tarvitaan mies. Nainen osaa kyllä korjata vioittuneen puhelimen, mutta se johtuu siitä, että hän sattui katsomaan vierestä, kun korjaaja edellisen kerran korjasi sähköjohtoja. Tässä yksittäisessä taidossa ei ole siis kyse mistään pysyvästä ominaisuudesta (taidokkuudesta, käsitöiden taitamisesta tai edes oppimisesta) vaan lopulta kaikki selittyy sillä, että nainen haluaa säästää rahaa. Liikealalla toiminut mies, joka vaikuttaa irtaantuneen tehokkaasti käytännön elämästä, sen sijaan osaa heti latoa lattiaa, maalata ja korjata hotellihuoneita: voihan hän lukea lautapaketista, mitä pitää tehdä. Nainen ei tunnemyrskyssään ole saanut sotkuja siivotuksi tai töitä tehdyksi. Ihan totta, argh, huoh ja kauhistus! Mitä enemmän tässä analysoin henkilöitä, sitä enemmän minua alkaa kammottaa. Tällaista sukupuoliroolitustako meille tarjoillaan - ja vielä Ruotsista? Kaiken huippu on tietenkin se, että nainen työskentelee hotellialalla, mikä käytännössä katsoen tarkoittaa hoiva-alaa: kellon kilkattaessa hän saapuu valmistamaan asiakkaalleen lasagnea, laittaa tälle iltaisin rauhoittavaa teetä, sytyttää takan ja kieltäytyy avusta, jotta miehen ei varmasti tarvitse tehdä mitään itse. Ei näin!
Kliseet: Säästän parhaat palat viimeiseksi, sillä tästä kirjasta minulla riittää sanottavaa! Kirja on tyyliltään jollakin tavalla ruotsalainen, ihan helppoa kivaa luettavaa, mutta Alvtegen sortuu vanhanaikaisten sukupuoliroolien lisäksi myös kuluneeseen kielenkäyttöön. Lempparikseni muodostui tämä varsin erikoinen vertaus: Levottomuus oli kuin kutinaa paikassa, jota sormet eivät ylttäneet raapimaan. Ei toimi (joskin naurattaa). Miljöö ja ihmissuhteet itsessään ovat nekin kliseisiä: talo on rikkinäinen, hajallaan, kaipaa korjaajaa; äiti-tytärsuhde on pielessä. Entä mitä sanotte tästä: Hän kantoi sydämessään vastakylvettyä siementä muutokseen, joka oli vihdoin saanut suunnan. Elämä avautuu edessä loputtoman pitkänä, ja ihminen valitsee itse, tuleeko hänestä etikkaa vai vuosikertaviiniä. Selevä? Kvanttifysiikan tuominen osaksi Andersin muisteluja tuntuu sekin lähinnä hienostelulta ja pätemiseltä. Lopuksi vielä yksi kummastuksen aihe: Mihin lukija tarvitsee tietoa siitä, että Helenan nukkuessa suusta valui sylkivana, ja pöydälle oli muodostunut pieni lammikko? Huhheijaa.
Muualla: Kirja on saanut blogimaailmassa positiivisen vastaanoton. Leena Lumi ilahtui kirjasta ja piti kirjaa kiinnostavana lukuromaanina, johon lukija takertuu kuin kärpänen. Kirjavan kammarin Karoliina piti erityisesti alusta, ja Susan mukaan Alvtegen valloitti uuden genren onnistuneesti. Erja huomasi perinteiset elementit mutta piti juonta silti omaperäisenä. Olen itse nyt hieman hämmentynyt: miten minä luin tätä niin vastentahtoisesti ja sukupuoliroolitusta halveksuen?
Kommentit
Lähetä kommentti