Antti Hyry: Kurssi

Antti Hyry: Kurssi
Otava 1993
157 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Sunnuntainen.

"Kuinkahan se on, kuinkahan se tapahtuu, ja mitä tapahtuu, kun minä ajattelen suomen kielellä, sillä kielellä mitä osaan, tällä kielellä, tapahtuuko siinä mitään erikoista. Kun näen hauen, joka mosahtaa, ja jää veden alle yhteen paikkaan kuin varjo, mitä siinä merkitsee, että ajattelen, ja mitä että näen, näenkö jollakin kielellä, että siinä on hauki, joutuisa petokala. Jos en osaisi mitään kieltä ja näkisin ketun jäljet hiekassa, miten sen tajuaisin, ei millään kielellä, että siinä on kävellyt tai laukannut hirvi, siinä on jäkälää, vaaleaa, jota poro syö, ja siinä lentää pyy, siinä on vaaleaa hiekkaa, jossa linnut ovat kylpeneet, siinä on polku, jota pitkin voi kävellä, miten miettisin, mihinkä se mahtaa viedä, mitä kautta tulee tuo lämmin tuuli, joka puhaltaa, ja mihin menee, mitä kautta kulkee ja mihin."

Kaksi viikkoa sitten kerrottiin, että pitkään kotimaisessa kirjallisuudessa vaikuttanut Antti Hyry on kuollut. Tuntui siltä, että olisi aiheellista jatkaa Hyryn tuotantoon tutustumista; opintoihini kuuluneen Maantieltä hän lähti -kokoelman jälkeen en ole Hyryyn tarttunut, niin tuottelias kuin hän urallaan olikin. 

Kurssin nappasin mukaani, kun vierailin ensimmäistä kertaa uuden kotipaikkakuntani kirjastossa. Hyryn pienoisromaani tarttui mukaan osittain siksi, että kaipasin jotakin lyhyttä lukemista, osittain siksi, että viihdekirjallisuuden jälkeen halusin jotain vakavammin otettavaa ja vielä siksikin, että kirja käsittelee koulunkäyntiä. Ensimmäinen opettajavuoteni on houkutellut tutustumaan koulumaailmaan monellakin tavalla, ja ajattelin, että opiskelumaailman kuvaukset saattaisivat herättää minussa ajatuksia. 

Kurssi on hidastempoinen kuvaus kesästä, jona muuan nuorukainen, hän, koettaa opiskella seitsemännen (vanhan koulujärjestelmän mukainen luokka-aste) luokan asiat kesäkurssina siirtyäkseen syksyllä kahdeksannelle luokalle. Hän matkustaa pohjoisemmaksi yksityisopetukseen, kortteeraa erään perheen luona, tekee vastineeksi heinätöitä ja opiskelee päivät matematiikkaa. 

Hyryn romaani on kuin raukea sunnuntaiaamu. Se on hidastempoinen, kuvaileva, ihmettelevä. Romaanin päähenkilöstä ei paljoa paljasteta vaan hän on vain hän: kuka tahansa nuorukainen, ehkä vähän hukassa oleva. Hän tarkkailee omaa elämäänsä ja kuvaa ajatuksiaan. Kurssi on kuvaus oppimisesta, matkasta ymmärrykseen.

Aivan tarkalleen en päässyt Kurssiin kiinni. Pidän Hyryn hitaasta, kuvailevasta tyylistä, mutta sanomallisesti Kurssi tuntui vaikealta tulkittavalta. Eniten mieleeni jäi matka pohjoiseen, se, miten hän voi koko linja-automatkan pahoin: uusi ja tuleva keinuttaa ja pelottaa.