 |
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Tammi 2016
243 s.
Pisteitä: 4/5
Tunnelma: Hihi. Hauska!
|
”Mitä sä tarvitset?” Memmu kysyi,
otti repun haltuun ja punnitsi sitä käsissään. ”Tämä on ihan sairaan raskas.
Mitä sulla on täällä? Kirjaston sivupiste?
Memmu avasi repun vetoketjun ja
alkoi käydä omaisuuttani läpi.
”Alastalon salissa. Säkö aiot
tosissasi kahlata tämän läpi?”
”Se on mulla kesken.”
”Montako sivua sä olet lukenut?”
”Viisi. Niin kuin mä sanoin, se on kesken.”
Kirjaston vahtimestari rakastaa lukemista, teloo jalkansa ja kaipaa siskon mielestä piristystä. Vaahtera on kirjoittanut romaanin, jossa arvotaan, voiko introvertti seurustella - ja millaisen henkilön kanssa. Tämä kirja sopisi parhaiten aurinkoiselle kesäpäivälle, riippukeinoon tai puistolukemiseen. Käden ulottuvilla olisi hyvä olla tuoreita mansikoita, luulen.
Vaikka Kevyesti kipsissä on viihdekirja, siitä voi löytää syvempiäkin sävyjä. Luin vastikään Vanhatalon omaelämäkerrallisen Keskivaikea vuosi -muistelman, jossa kirjailija avasi paitsi masennustaan myös omaa introverttiyttään ja hiljaisuuden kaipuutaan. Introverttiyttä kuvataankin romaanissa tarkasti, mikä tuo syvyyttä Lotan hahmoon. Välillä oikein säälittää Lotan puolesta: mikseivät muut hahmot ja yhteiskunta osaa arvostaa hiljaisuuden kaipuuta eikä antaa tilaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Pointtinsa voi toki olla siinäkin, ettei aina kannata jäädä mukavuusalueelleenkaan.
Viihdekirjallisuuteen kuuluvia elementtejäkin romaanista on toki helppo poimia. Kirja on viihteellinen, kevyt ja hauska, ja sellainen sen kuuluu ollakin. Lotta on, varsinkin romaanin alkupuolella, avuton nainen: onnettomuudessa jalkansa loukannut tuntuu väkisin tarvitsevan hoivaa ja piristystä elämäänsä. Lottaa lukuunottamatta henkilöhahmot tuntuvat vähin karrikoiduilta, eikä varsinkaan miesten tunne-elämää suuremmin avata. Lotan sisko Memmu taas on se tyyppi, joka patistaa etsimään parisuhdetta, ei anna Lotan pysyä mukavuusalueellaan. Memmu kuitenkin elää parisuhteessa naisen kanssa ja tuo siten viihdekirjallisuuteen ripauksen moderniutta.
Kevyesti kipsissä käsittelee muun viihdekirjallisuuden tapaan deittikulttuuria ja saa väkisinkin nauramaan myös omalle deittihistorialle. Lotan ja Jirin ensimmäiset treffit ovat mukavat, mutta suuret tunteet jäävät puuttumaan. Kävin itse aikoinaan kahvilla pojan kanssa, jonka kanssa olimme viestitelleet paljon ja puhuneet suht syvällisiäkin. Kun tapasimme - poika ajoi luokseni yli kaksi tuntia - tajusin jo ennen tervehtimistä, että tästä ei tule mitään. Lähtökohdat olivat hyvät ja odotukset korkealla, mutta mikään ei vain toiminnut. Täytyy sanoa, että kovin oli kiusallista...
Loppujen lopuksi romaanissa pohditaan, pitääkö introvertin mukautua
maailmaan, jossa sosiaalisia arvostetaan enemmän, vai pitääkö hänen
pysytellä omalla mukavuusalueellaan. Vaahtera lähestyy aihetta
parisuhdenäkökulmasta: Lotta epäröi, sopiiko hänelle paremmin
rauhallinen, Lotan kanssa samankaltainen Jiri, vai Olle, joka puhkuu
tarmoa ja intoa silloinkin, kun Lotta haluaisi levähtää. Kirjan
koukuttavuus perustuu siihen, ettei lukija voi olla varma, millaisen
henkilön kanssa Lotta lopulta haluaa elää - vai haluaako elää.
Minä kuulun ehdottomasti Jiri-ihmisiin, ja olen oman Jirini löytänyt. Arvostan parisuhteessani sitä, että olemme samankaltaisia, että jaamme viikonloppuisin rauhallisia lukuhetkiä ja että ymmärrämme toisiamme. Maailmaa ei ole tarvinnut opetella uudestaan. On helppoa, kun useimmiten ei tarvitse patistaa itseään toisenlaiseksi kuin on, vaan toinen hyväksyy sellaisenaan. Välillä
Vaahteran romaanissa kirjasto ja kirjat ovat sopivasti läsnä. Kirjallisuusaiheisia kirjoja lukiessa joutuu usein jännittämään, onnistuvatko intertekstuaaliset viitteet vai lässähtääkö kirja - usein kirjaviittaukset tuntuvat olevan vain tapa houkutella kirjaihmisiä ei-niin-kovin korkeakulttuurisen kirjallisuuden ääreen. Vaahteran romaaniin kirjastomiljöö kuitenkin sopii. Lotan kirjakäyttäytymisestä on helppo tunnistaa itsensä: repussa on sivukirjaston verran kirjoja, keskeneräisiä kirjoja on Pisan kaltevan tornin verran, eikä yhdestäkään lainasta malta luopua. Kirjanlukukohtaukset hihityttivätkin minua useampaan otteeseen. Vaahtera kuvaa kirjastonystäviä hyväntahtoisen humoristisesti ja mielestäni varsin osuvasti.
Kevyesti kipsissä jätti niin hyvän mielen, että kävin jo lainaamassa lisää Vaahteraa kesälukemiseksi.
Toisaalla: Lukulampun valossa, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjahilla
Kommentit
Lähetä kommentti