Blogger Recognition Award

Todella vaiheessa -blogissa haastettiin minutkin osallistumaan Blogger Recognition Award -haasteeseen, kertomaan oman blogin syntytarina ja antamaan vinkkejä uusille bloggaajille. Haaste on kiertänyt iät ajat ja monet blogit, joten en ryhdy salapoliisiksi selvittämään, ketä ei ole vielä haastettu. Jos haaste puuttuu, tähän saa tarttua loputkin (ja tarttukaakin oikeasti, älkääkä tehkö kuten minä, eli jättäkö osallistumasta haasteisiin, joihin annetaan yleinen haastekutsu).

Haastesäännöt: 
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi


Miten minusta tuli kirjabloggaaja?

Olen lukenut pienestä asti (yllätys). Pidin lapsena lukupäiväkirjaa (yllätys), ja pidin sitä sinikantiseen vihkoon joskus vähän myöhemminkin (yllätys). Luin ensin muiden blogeja (yllätys), minkä jälkeen pohdin hyvän tovin, uskallanko perustaa oman (yllätys). Koska halusin keskustella kirjoista ja merkitä lukukokemukseni ylös (yllätys) - jotta muistaisin lukemani kirjat ja voisin vinkata niitä nuorille koulussa - perustin blogin viime vuoden tammikuussa, ja sitten jäinkin koukkuun (yllätys). Tavallaan tuntuu tosi hassulta (oikea yllätys), että niin monen bloggaajan tarina tuntuu noudattavan samaa kaavaa. Lukeminen yhdistää.

Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Kärsin itse pitkään ujoudesta, mitä kirjablogin perustamiseen tulee. Ajattelin, että onhan noita jo tuolla - mitä uutta pystyn blogistaniaan tuomaan? Luulisin, että lähtökohdaksi kannattaa ottaa se, mitä blogin pitäminen itselle tuottaa

Moni bloggaaja on jo kertonut, että kannattaa lukea juuri niitä kirjoja, jotka itseä kiinnostavat. Samaan kehotan minäkin. Lukemisen ilo kärsii nopeasti, jos kirjoja lukee vain siksi, että ne täytyy lukea (kirjallisuuden opinnot todistivat tämän omalla kohdallani; jos lukupiiri ei olisi ollut pakollinen, klassikoista olisi saattanut nauttia enemmänkin). Kirjablogin pitämisen taustalla on kuitenkin aina ajatus siitä, että haluaa lukea, haluaa saada lukuelämyksiä. Miksi siis kärsiä tylsien teosten parissa, jos lukupinossa kutkuttelee kiinnostavampia kirjoja? Kehotan jättämään kirjoja kesken, mikäli lukeminen ei tunnu hyvältä. Lukemisen ei tarvitse olla suorittamista.

Toisaalta aktiivisuus kirjablogimaailmassa johdattaa aika nopeasti myös sellaisiin kirjatuttavuuksiin, joihin ei olisi muuten tarttunut. Sekin avartaa kummasti. Itse olen saanut paljon iloa siitä, että olen tarttunut myös uutuuksiin: tuntuu kivalle, että voi käydä keskustelua kirjallisuuden ajankohtaisista asioista.

Epäilysten tai blogiväsymyksen aikana voi pohtia, miksi oikeastaan bloggaa. Olen itse miettinyt toisinaan, pitäisikö minun mainosta blogiani enemmän, kertoa siitä kaikille tutuilleni. Sitten olen havahtunut: suosiotako haluan? Eikö ensisijainen tavoitteeni ollut päästä keskustelemaan kirjoista ja merkitä omia lukukokemuksiani ylös?

Mediassa ja blogeissa on käyty myös paljon keskustelua siitä, etteivät kirjabloggaajien tekstit ole ammattimaisia kritiikkejä. En oikein ymmärrä, miksi kriitikot mollaavat kirjablogeja. Me emme tosiaankaan ole ammattimaisia kriitikkoja, ainakaan kaikki. Tehtävämme on eri kuin heillä, jotka tekevät kritiikkejä työkseen. Vaikka itse satunkin opiskelemaan äikänopeksi, kirjabloggaajien ei tarvitse olla millään muotoa ammattilaisia, tuntea kirjallisuushistoriaa (se on oma heikkouteni, ei voisi vähempää kiinnostaa, varsinkaan ulkomainen), käyttää sivistyssanoja tai tehdä "oikeita" tulkintoja teoksista.

Lopuksi tietysti kaikkein tärkein: kirjoista saa ja pitää olla eri mieltä. Olen monesti ihmetellyt itse, miksi en lämpene jollekin teokselle, josta monet muut ovat pitäneet. Sitä lähtee helposti puolustelemaan omaa näkemystään tai toteaa, että okei, hetki oli huono, ehkä joskus toiste...Kaikesta ei tarvitse pitää, ja sen saa sanoa. Minusta on hirvittävän mielenkiintoista lukea, miksi joku EI tykännyt jostakin kirjasta. Toisaalta on ihastuttavaa lukea niitäkin postauksia, joissa on löydetty uusia lemppareita tai palattu vanhoihin. Oma hehkutuspostaukseni tulee, kunhan saan monisatasivuisen Grossmanin  Sinne missä maa päättyy -teoksen luettua(ohos, siis kirja on monisatasivuinen eikä Grossman ;) ).