Siirry pääsisältöön

Äikänopebloggaajan tekstibongaus

Kun kirjoitutin viime vuonna ysiluokkalaisilla asiatekstejä, toivoin salaa, että saisin itsekin tehtävänannon käteeni ja joutuisin haastamaan itseni kirjoittajana. Haluaisin kirjoittaa jäsenneltyjä tekstejä, joissa otan kantaa, pohdin ja haastan omaa ajatteluani. Koulussa minua kehuttiin teksteistäni - miksi siis en pidä yllä taitoja, joita pohtivan tekstin kirjoittamiseen tarvitaan? 

Kun Lukumato hetki sitten kirjoitti haluavansa laajentaa kirjablogiaan siten, että konseptiin mahtuisi paremmin myös muut tekstit ja pohdinnat kuin kirjaesittelyt, aloin pohtia, pitäisikö kirjablogimaailmaa, ainakin omaani, vähän ravistella. Pitääkö aina lukea monisatasivuisia tekstejä? Voiko ajatuksiaan esittää yhdestä mietteestä (monethan tekevät jo niin) tai vaikkapa asiatyylisestä artikkelista? Voisinko kirjasuositusten ohella linkittää muitakin tekstejä, jotka saavat minut, ja ehkä muutkin, ajattelemaan, nauramaan, tuohtumaan, väittelemään tai vaikka epäröimään?

Koska äikänopena olen kiinnostunut tekstilajeista, niiden monipuolisuudesta ja lukemisen taidoista (monilukutaito kunniaan!), aiheeseen oli helppo tarttua. Päätin siis pistää pystyyn juttusarjan, jonka tarkoituksena on esitellä ja nostaa esiin tekstilajeja, joihin kirjabloggaaja lukuharrastuksensa ulkopuolella törmää.

Tavoitteena on siis nostaa esiin, miten paljon erilaisia tekstejä arjessa tuleekaan lukeneeksi. Kirjabloggaajan maailma ei ulotu pelkästään kauno- ja tietokirjallisuuteen, vaan ympärillämme pyörivät samat tekstilajit kuin kaikkien muidenkin kuolevaisten elämässä. Luemme WhatsApp-viestejä, Twitter-päivityksiä, peliohjeita, reseptejä, mainoksia, kuvia...

Äikänopetuksessa puhutaan nykyään paljon laajasta tekstikäsityksestä, ja hyvä niin. Tekstibongauspostauksissani teksti ei siis tarkoita pelkästään kirjoitettua tekstiä, vaan iloita ja ajatella voi myös visuaalisista tai multimodaalisista teksteistä (jos minulla ei sattuisi olemaan Windows-puhelinta, voisin kirjoittaa vaikka Pokemon Gosta).

Millaisia tekstejä Tekstibongauksessa voisi sitten lukea? Ensimmäisenä mieleeni juolahtivat esimerkiksi seuraavat tekstilajit:
  • uutinen
  • vlogipostaus
  • mainos/vastamainos
  • lyriikat
  • puhe
  • artikkeli tai reportaasi
  • mielipideteksti
  • juoru/tutuntutun juttu
  • puhutteleva/naurattava/järkyttävä otsikko
  • puhutteleva kuva
  • musiikkivideo
  • resepti tai ohje
  • mietelause, sitaatti tai aforismi
  • tv- tai radio-ohjelma tai elokuva
Ensimmäiset kiinnostavat tekstit poimin jo talteen. Ne ovat Helsingin Sanomista ja käsittelevät tällä kertaa sattumalta kirjallisuutta.

Omiin nimiini en kiinnostavien tekstien esittelyä tietenkään ota, vaan toivon muidenkin rohkaistuvan esittelemään niitä lyhyempiä tekstejä, joihin elämässään törmäävät. Yhtenä ideana minulla olikin rohkaista itseäni laajentamaan postauksia siihen suuntaan, joka itsestäni tuntuu hyvältä. Välillä tekee hyvää kirjoittaa muusta kuin kirjoista tai kirjallisuudesta, ja toisaalta tykkään itse lukea muilta niitä postauksia, jotka käsittelevät arkea, pohdintoja tai vaikka reissuja.

Kommentit

  1. Kiitos hyvästä postauksesta Sirri! Itseäni kiinnostaa kovasti blogien eri mahdollisuudet ja postausten laaja kirjo. Tavallisista kirjapostauksista blogini on laajentunut myös luontoretkiin, teatteriin, ruokaan ja elokuviin - osa linkittyen kuitenkin jotenkin kirjoihin. Ja edelleen mietin kaikkea kivaa ja erilaista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, minustakin on kiva lukea erilaisia postauksia ja samoin kirjoittaa niitä. Vaihtelu virkistää tässäkin puuhassa :)

      Poista

Lähetä kommentti