 |
| Jane Austen: Viisasteleva sydän WSOY äänikirja Lukija: Erja Manto Pisteitä: 5/5 Tunnelma: Aah, oih, ihanaa! |
Austen: Niinpä niin, myönnettävä se on: Viisasteleva sydän oli ensimmäinen Austenini. Ylpeyden ja ennakkoluulon tarina on toki jollakin tavalla tuttu, elokuvaa olen katsellut (en muista, pääsinkö loppuun saakka), mutta kirjoja olen vältellyt jopa tietoisesti. Olen ajatellut, että en innostuisi vanhanajan romantiikasta, kartanoista, hienoista puvuista, 1800-luvun seurapiirielämästä. Austenin ja Bronten sisarusten kohdalla olen uponnut siihen vanhanaikaiseen kuvitelmaan siitä, että klassikkoromaanit ovat vaikeaselkoisia, pitkäveteisiä, lauserakenteiltaan monimutkaisia ja teemoiltaan vanhentuneita. Pah, toteaisin nyt. Klassikot jaksavat yllättää kerta toisensa jälkeen.
Innostus: Siksi onkin huudahtettava: Voi kunpa Viisasteleva sydän ei olisi koskaan loppunut! Ihastuin tähän ikihyviksi. Luettua-blogissa kirjan on todettu olevan Austeniksi vakavasävyinen, mutta minä pidin siitä juuri tällaisenaan. Vakavuutta ja pohtimista saakin olla. Innostuin Austenista siinä määrin, että hankin jo kirjastosta Ylpeyden ja ennakkoluulon, ja, koska en malta päästää nyt irti äänikirjoista saati tästä ihanasta lukijasta, myös Neidon vanhassa linnassa. Bronten sisaruksien kuuluisat teokset lähtivät myös matkaan. Näyttääkin siltä, että tästä kesästä on tulossa aikamatka 1800-luvun Englantiin. Ei lainkaan hullumpi kesä.
Äänikirja: Yksi syy viihtymiselleni ja ihastumiselleni oli lukija, Erja Manto, jolla oli varsin ihastuttava, lempeä ääni. Se sopi tunnelmaan täydellisesti, korosti henkilöiden ylenpalttisia mutta samalla tukahdutettuja tunteita. Vakuutuin, sillä esimerkiksi Waltarin Sinuge Egyptiläinen jäi kesken jo alkumetreillä (siis -minuuteilla) kummallisen kumeaäänisen lukijan takia. Aiemmin olen kuunnellut loppuun asti äänikirjana Mari Jungstedtin dekkarin (ruotsiksi), joka puolestaan oli ihan mukiinmenevä kokemus.Kaiken kaikkiaan äänikirjat ovat olleet minulle hyvä kokemus. Ainakin ne ovat erityisen hyvä tapa tutustua klassikoihin, joiden miellyttävyyttä muuten epäilisi (aina voi tehdä jotakin muuta samalla).
Oheistekeminen: Alkuun minua vaivasi pelko siitä, että en pysyisi juonessa mukana. Konkreettista kirjaa on niin helppo selata taaksepäin, voi palata parhaisiin sitaatteihin tai vaikeaselkoisiin nimiin. Äänikirja etenee tahdosta riippumatta, eikä aiempiin katkelmiin ole kovin taloudellista palata. Kuuntelun aikana huomasin, että äänikirja vaatii rinnalleen jotain oheistekemistä - muuten ajatukset karkaavat muualle. Sen lisäksi, että sain Viisastelevasta sydämestä hyvän tiskaus- ja kotityöboostin, kulutin kuunteluaikaa mandaloita värittämällä. Se toimi mainiosti, toiminta ei vaatinut liikaa aivokapasiteettia mutta ei myöskään sallinut ajatusten lipuvan romaanista tosielämään.
Tarina: Aaaaaahhhh miten ihana! Austen kirjoittaa hienoja ajatuksia ihmisyydestä, ja jos olisin lukenut kirjan, olisin poiminut niitä varmasti vihkoon talteen. En missään nimessä olisi kuvitellut pitäväni romaanista näin paljon. Yläasteella luin Ahon Juhan realismiesitelmää varten, ja muistan yllättyneeni, että jo "muinaisina aikoina" kirjoitettiin leiskuvia kolmiodraamoja. Vähän samaan tapaan ihmettelin nyt sitä, miten yleispätevältä ja ajankohtaiselta Austenin ihmiskuva yhä tuntuu (joskin yläasteminän hämmästys naurattaa enemmän). Toisaalta säätyjen, luokkien ja yhteiskunnallisen aseman merkitys sävähdytti: välillä Annekin tuntui ylpeältä, ahdasmieliseltä. En sitten kuitenkaan tiedä, onko statuksella nykyään vähemmän merkitystä - esimerkiksi Alakoski ottaa vahvasti kantaa siihen, miten luokka ja perhehistoria yhä periytyvät - ehkä se vain näyttäytyy eri tavalla.
Kommentit
Lähetä kommentti