Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

-       En välttämättä suosittelisi häntä ajattelijana, Ester sanoi. - Mutta hän käyttää kieltä hurjan tehokkaasti ja tarkastelee ihmissydäntä selvänäköisesti sortumatta makeiluun tai hajanaisuuteen. Miten ihmisen sisintä voi kuvata sanoin tai kuvin vääristämättä sitä? Siitä on kysymys. Jos tunteet muuttaa vertauskuviksi, se vain etäännyttää tunteista. Myrdalia lukiessa tuntee henkilöiden kokemukset aivan kuin kokisi ne itse.

-  Tunteiden kuvaamista pitää varoa, Hugo sanoi. - Tarkoitushan on manipuloida vastaanottaja tuntemaan halutut tunteet. Se ei onnistu näyttämällä tunteet vaan herättämällä ne. Ja siihen tarvitaan aivan eri keinot.

Suoralinjaista puhetta rakkaudesta, rakastetuksi tulemisen tarpeesta, takertumisesta.

Ulkopuolisuus: Lena Anderssonin ytimekäs, suoralinjainen kirjoitustyyli sopii minulle. Pidän pienestä, ja jollakin tavalla se osui suomalaisuuteni (vaikka Ruotsista onkin). Täällähän ei juuri tunteista puhuta, ja Andersson minimalisoi kuvaamisen. Heti ensisivuilta alkaen Omavaltaista menettelyä toi mieleen Maarit Verrosen romaanit, sillä Verrosen tapaan myös Andersson kuvaa kohteitaan ulkopuolisena, objektiivisuuteen pyrkien. Ehkä romaanin hienous piilee juuri siinä, miten tunteikkuudesta tehdään tunteettomuutta, latistetaan palava intohimo lakonisiksi lauseiksi, yksinkertaisiksi väitelauseiksi. Kielen ja tyylin pyrkimys järkiperäisyyteen luo kiinnostavan kontrastin rakkaudelle, jota päähenkilö Ester ei pysty hallitsemaan.

Epätoivo: Rakkaus muuttaa ihmistä. Se voi tehdä riippuvaiseksi, pakkomielteiseksi. Ester himoitsee Hugon rakkautta, kerta toisensa jälkeen, ja minusta oli kiinnostavaa seurata, miten Ester haluaa tulkita pienetkin asiat itseään miellyttävällä tavalla. Totuus käy pinnassa vain silloin tällöin, ja Ester onnistuu kieltämään ongelmat tehokkaasti. Niinhän se menee todellisuudessakin: asiat näkee vain omasta näkökulmastaan. Toisesta haluaa uskoa vain parasta, omat kasvonsa haluaa säilyttää. Joskus kuitenkin olisi kohdattava se tosiasia, että loppujen lopuksi toisen ajattelusta on vaikea sanoa mitään varmaa.

Tarkastelu: Sen lisäksi, että romaani itsessään pyrkii tarkastelemaan ja analysoimaan rakkautta hyvin objektiivisesti, jopa tieteellisesti, se saa myös lukijan tarkastelemaan omaa käyttäytymistään. Esterin tarmokas rakkaus ja rakkaudenrippeisiin takertuminen tuskastuttavat lukijan, mutta toisaalta, tunnistin hahmossa omiakin piirteitä. Olen melkoinen haihtattelija, odotan ihmisiltä enemmän kuin mitä he oikeasti ovat sanoneet tai antaneet olettaa, takerrun pieniin vihjeisiin, tulkitsen niitä helposti joko omaksi edukseni tai sitten odotan pahinta. Olen hirveän herkkä ylitulkitsemaan kaikkea.Ehkä pelottavinta tässä romaanissa oli kuitenkin se, miten Hugo yhdistyi mielessäni erääseen ihmiseen, josta olin aikaisemmin kiinnostunut. Ei sillä, että nämä kaksi henkilöä toisiaan oikeasti muistuttivat, mutta näin Esterin ja Hugon suhteessa niin paljon samaa kuin omissa tunteissani, että lopulta Hugo suorastaan sai mielessäni kiinnostuksenkohteeni hahmon. En muista, että minulle olisi aiemmin käynyt niin, että joku romaanihenkilö yhdistyisi todelliseen, aitoon ihmiseen. Erikoista.

Viimeiset sanat: Luin Omavaltaisen menettelyn lukumaratonini aikana, ja aloin tässä kirjoittaessa miettiä, miten romaanissa kävikään. Tunnelmani hyvästä kirjasta lässähti, kun tajusin, että viimeisiin sivuihin en keskittynyt kovinkaan paljon. Romaanista jäi ristiriitaiset tunnelmat: toisaalta pidin, toisaalta jäin kaipaamaan jotakin. Jatko-osa kiinnostaa silti ehdottomasti.

August-palkinnon voittaneen teoksen ovat lukeneet useat bloggaajat. Tässä linkit Marjatan, Kirsin, Annika K:n ja Kaisan teksteihin.