 |
| Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin Otava 2014 (2013) Suom. Taina Helkamo 221 s. Pisteitä: 4/5 Tunnelma: Heh! Naurattaa! |
Huumori: Lukiessani en ole kovin suuri huumorin ystävä. Jos vakavaan aiheeseen tutustuessa voi valita tunteisiin vetoavan, riipaisevan tarinan ja humoristisen satiirin tai vitsailun väliltä, valitsen mieluiten ensimmäisen. Huumori on hyvä keino kohdata vaikeuksia, muttaminusta kirjallisuus on nimenomaan tapa kohdata silmästä silmään sellaisia asioita, joista on vaikea puhua ääneen. Suosin suuria (vakavia) tunteita, maailmankuvan aukomista, jopa huonon omantunnon aiheuttamista. Puertolas lähestyy suurta aihetta juuri siitä näkökulmasta, jonka olisin saattanut kokea latteana, mutta tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Nautin fakiirista ja tämän seikkailuista.
Iltalukemisena Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin toimi siinä mielessä huonosti, että se aiheutti minulle muutamaan otteeseen melkoisia hekotushetkiä. Kirjat naurattavat harvoin ääneen, mutta Puertolasin huumori upposi minuun. Fakiirin toilailut, kulttuuriset väärinymmärrykset ja karrikoidut henkilöhahmot huvittivat ja hymyilyttivät minua monesti.
Henkilöt: Puertolasin romaanissa huumori perustuu stereotypioihin. Keskeiset hahmot, kukin eri kansallisuutta, on kuvattu vastaamaan länsimaisten rajoittuneita mielikuvia. Ajatušatruun tiivistyy ajatukset intialaisista: he ovat taikauskoisia, sivistymättömiä fakiireita, jotka liikkuvat aina turbaanit päässään ja syövät ruuveja ja muttereita. Romanit puolestaan asuvat ainoastaan asuntovaunuissa ja ovat kostonhalussaan aina valmiina ottamaan puukon esille. Vaikka hahmot typistetäänkin kansalaisuuksikseen, Fakiiri joka juuttui IKEA-kaappiin ei pilkkaa henkilöitä. Huumori kohdistuu nimenomaan siihen, että lukija huomaa olevansa tilanteessa, jossa kirjoittaja on kuvannut hahmot juuri sellaisiksi kuin ne yhteiskunnassa, mediassa ja omassa päässä esitetään.
Syvällä: Huumorin takaa pilkahtelee tärkeä sanoma kanssaihmisten kohtelusta, siitä, miten länsimaihin eksyviä tai hakeutuvia ihmisiä pitäisi pystyä kohtelemaan paremmin. Puertolas ilakoi ja pilkkaa taitavasti länsimaalaisten stereotypioita, materialismia ja itsekeskeisyyttä, mutta loppujen lopuksi jäin miettimään, avautuuko sanoma kaikessa merkityksessään absurdien hulluttelujen keskeltä. Ajatušatrun kuunnellessa sudanilaisten tarinoita kerronta vaihtuu humoristisesta vakavamieliseksi, mikä pistää lukijan silmään. Tämän on huomannut myös Kirsi, joka toteaa, etteivät huumori ja kriittinen näkökulma välttämättä tue toisiaan. Tyylillisesti Puertolas onnistuu, mutta lukija jää lopulta nauramaan omille stereotypioilleen sen sijaan, että aktivoituisi pohtimaan vähäosaisten ihmisoikeuksia. Lienee syytä kysyä, onnistuuko nauru lopulta rikkomaan näitä rajoittuneita stereotypioita vai käykö kuitenkin niin, että huumori ja sen osuvuus oikeuttavat ahdasmieliset stereotypiat. Hajottaako huumori sittenkään ennakkoluuloja?
Myös Anneli ja Mari A. ovat lukeneet Fakiirin. Tuijata ehdottaa Puertolasin perään vakavampaa kirjallisuutta samoista teemoista.
Kommentit
Lähetä kommentti