Raj Kamal Jha: Jos korkealla pelottaa

Raj Kamal Jha: Jos korkealla pelottaa

Like 2006 (2003)

288 s.

Pisteitä: 4/5

Tunnelma: Plääh. Loppu lässähti.

"Jos teitä pelottaa korkealla, veljet ja siskot, minulla ei ole teille mitään, olkaa hyvät ja lähtekää siinä tapauksessa, mutta jos korkeus ei teitä hirvitä, jos teitä ei haittaa ihmisten pieneneminen pisteiksi, jotka liikkuvat nauhaksi kutistunutta tietä pitkin, kuunnelkaa minua, sillä aion kertoa teille kuinka te voitte kiivetä varikseni selkään ja lentää pois tästä kaupungista."

Rakastunut nuoripari, toimittaja tutkii lapsen murhaa, tyttö pelkää kaupungin itsemurha-aaltoa. Kolmen tarinan kudelma haavekuvista, peloista ja Intiasta.

Löytö: Blogiaika on tutustuttanut minut kirjastojen pikalainoihin. Ennen kartoin niitä, kun ajattelin, että en ehtisi kuitenkaan lukea niin lyhyessä ajassa. Vielä tämän vuoden alussa, Kirjan vuoden haastetta selaillessani, ajattelin, että niinköhän tulen lukemaan yhtään tänä vuonna julkaistua kirjaa. Hehheh, olisinpa tiennyt, miten lukutavat voivat muuttua! Viime kirjastoreissuilla olen kuitenkin harmitellut sitä, että en ole enää samoillut hyllyväliköissä samaan tapaan kuin ennen. Pikalainat, uutuudet ja muiden palauttamat kerryttävät kainaloon yleensä jo ihan riittävästi lukemista. Tiedostettuani tämän päätin harhailla kirjastossa oikein kunnolla, tavoittelematta yhtään blogeista tai TBR-listoilta löydettyä kirjaa. Niinpä sitten satuin tarttumaan Jhan Jos korkealla pelottaa -romaaniin, ja se olikin mukava löytö. 

Kaipuu: Jos korkealla pelottaa on romaani kaipuusta, unelmoinnista, ja haavekuvien särkymisestä. Jha osoittaa lukijalle kiinnostavasti, miten paljon suurkaupunkiin mahtuu unelmia. Paradise Parkin kuvaus on kerrassaan loistokas kertomus siitä, miten yksi rakennus voi merkitä niin paljon. Mittaamattoman korkea, moderni rakennus symboloi sitä onnea ja uutuutta, unelmaa, jota kansalaiset sokeasti hamuavat. Parhaiten Jha onnistuukin kuvauksessa, tunnelman välittämisessä. Toistoakin hän käyttää taidokkaasti. Jos korkealla pelottaa ei kuitenkaan ole helppolukuinen eikä yksiselitteinen: sen merkitys ei avaudu hetkessä. Jha kysyy romaanissaan, mikä lopulta on totta. Romaani jättää pohtimaan, mikä kaikki on lopulta vain haavekuvaa, toiveajattelua tai pelkojen heijastuksia.

Asetelma: Jos korkealla pelottaa olisi voinut olla romaani, joka ei sovi minulle. Se alkaa kursivoinnilla (kartan kursiivialkuja, jostain syystä ne karkottavat minut helposti), tiivistää sitten seuraavassa luvussa kaiken, mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja alkaa sitten keriä auki aiempia tapahtumia pala palalta. Myöskään se, että kerronta pirstoutuu kolmeen eri osaan, kolmeen eri tarinaan, ei lähtökohtaisesti kohotona lukumielialaani. Aikanaan Purkausta lukiessan mietin samaa, sitä, että haluaisin tutustua hahmoihin enemmän. Juuri, kun heistä oppii pitämään, tuttavuus on jo hyvästeltävä. Vähän sama olo tuli tässäkin, olisin kaivannut sidosteisuutta lisää. Jha antaa toki pieniä hassuja viittauksia edellisiin tarinoihin, mutta ei tee sitä yhtä selvästi kuin esimerkiksi Rasi-Koskinen. 

Mystinen: Jos korkealla pelottaa on kummallinen, salaperäinen, mystinen romaani. Sen kaikki tasot eivät aukea hetkessä, kertalukemalta. Symboliikka kiehtoo: Mihin varis viittaa? Entä Paradise Park? Rakastuin kirjan ensimmäiseen osaan, mutta toinen oli vähän liian märkä, liian sateinen. Yhteyksiä ja ratkaisuja venytetään viimeiseen asti, ja lukija saa odottaa, milloin tapahtuu, milloin selitetään. Tunne koukuttaa mutta vähän harmittaakin. Minulle kirjan loppu lässähti, koska kirja muuttui niin erilaiseksi kuin mitä olin osannut ajatella. Loppu yllätti, positiivisestikin, mutta olo tuntui myös harhaanjohdetulta.