Nura Farah: Aavikon tyttäret

Nura Farah: Aavikon tyttäret
Otava 2014, Seven-pokkari
236 s.
Pisteitä: 3/5
Tunnelma: Huuh. Voimaton,
mietteliäs.

"Niinä harvoina kertoina kun Fatima hymyili, hän laittoi huivin suunsa eteen. Turha naurauminen ja itsensä hemmottelu olivat naisen vihollisia. Laiskuus ja yltäkylläinen syöminen saivat Fatiman vihaiseksi. Fatiman ylpeytenä oli ahkeruus. Hän kylvi Khadijaan ahkeruutta ja ennen kaikkea kuria. "Itsehillintä on se, mikä erotta meidät eläimistä. Jos teet aina mitä heikko mieli haluaa, kadotat elämän tarkoituksen", Fatima läksytti Khadijaa. "Jos elät mielihalujesi kanssa, karkotat Allahin armon. Jos syöt, kun sinua huvittaa, lihot ja hidastut. Mieli turmeltuu ja unohdat päämääräsi." Fatima vartioi itseään, hän jaksoi odottaa paratiisia ja säästi itseään tuonpuoleiseen. Khadijakin oli ahkera ja auttoi hooyota, mutta joskus Khadijasta tuntui, että mikään ei riittänyt hooyolle."

Somalia, islam, 1950-luku. Erään tytön, naisen, toisen vaimon ja äidin tarina.

Monikulttuurisuus: Kirjallisuus on mitä parhain tapa tutustua vieraisiin kulttuureihin, tapoihin, uskontoihin, tarinoihin. Muutaman vuoden ajan olen ollut innokas lukemaan toisista kulttuureista. Suosikikseni on muodostunut Chimamanda Ngozi Adichie, jonka Puolikas keltaista aurinkoa on yksi lempiromaaneistani. Algerialaisen Anouar Benmalekin Rakkaus vailla toivoa avasi silmäni maailman julmuuksille, samoin teki Abulhawan Jeninin aamut. Lukukokemukset ovat olleet raskaita mutta myös huumaavia ja herättäviä. Ennen kaikkea ne ovat lisänneet ymmärrystäni. Näinkin voi elää, näinkin voi olla. Näiden lukukokemusten jälkeen odotin paljon Aavikon tyttäriltä: kirjassa kansineen tuntui olevan vahva autenttisuuden, silmiä avaavien kokemusten lupaus.

Tarina: Mieleeni tuli Hosseinin Kun vuoret kaikuivat. Alku tuntui samalta: sisaruspari, yhteen kasvanut, tyttö eri asemassa. Koen todella tärkeäksi sen, että islamilainen kulttuuri esitetään naisten kautta, niiden äänteen, jotka eivät aina pääse esille siinä määrin kuin ansaitsisivat. Toisaalta tutunkuuloinen tarina asettaa paineita: on oltava jotakin omaa samantyylisessä genressä. Aavikon tyttäret ei kuitenkaan päättynyt sinne, minne kuvittelin sen päättyvän, ja hyvä niin. Tärkeät teemat, naisten asema, moniavioisuus, vaimojen keskinäiset suhteet, tyttöjen haaveet tulivat hienosti esille. Pidin tarinasta, ja samalla jäin odottamaan jotakin muutakin. Kirjassa oli paljon kaikkea, kokonainen elämänmatka. Kaipasin jotakin pysähdyskohtaa, huipennusta.

Naisen asema:   Jo alusta asti on ilmiselvää, että naisia kohdellaan toisin. Naiset eivät ole miehiä, tytöt eivät ole poikia. Heillä ei ole samoja oikeuksia. Naiset määrittyvät perheen kautta: he ovat äitejä, synnyttäjiä, kotitöiden tekijöitä. Poika jatkaa isänsä sukua, pääsee kenties opiskelemaan, on perheelle ylpeys. Poikia synnyttävien naisten kohdut ovat siunattuja. Aavikon tyttäret on siinä mielessä tuttu tarina, että se kertoo Khadija-tytön kasvusta, naisen ja naisten kamppailusta mieskeskeisen kulttuurin vallassa. Valintaoikeutta avioliittoon ei ole, tyttö on onnekas, jos saa itselleen miehen, pääsee naimisiin. Kirjaa lukiessani ajattelin, että on luonnon lahja, että äitiyden tunteet ovat useimmiten niin syviä. Äitiys pelastaa Khadijankin, kasvattaa häntä. On lohdullista, että naista sentään arvostetaan perheenjäsenenä, äitinä ja kasvattajana. On helpottavaa, että Farahin romaani antaa lohdullisen, toiveikkaan kuvan naisena olemisesta ja kasvamisesta. Rankoissakin oloissa tapahtuu myös hyviä asioita. Siitä huolimatta on muistettava, että tyttöjä ja naisia satutetaan vieläkin aivan liikaa. Aavikon tyttäret pakottaa pohtimaan vaikeita kysymyksiä, herättää suuria, ristiriitaisiakin tunteita.

Luonto: Suomalaisessa kirjallisuudessa luonto on usein vahvassa osassa. Niin oli tässäkin, ja minusta oli ihanaa, että luonnon tärkeys sijoittui toisenlaiseen miljööseen. Eläimet, kasvit, aavikot, sade- ja kuivakaude määrittävät elämää toisella tavalla kuin suomalaisten metsät pakopaikkoina, ja juuri tämä minua kiehtoi. Luonto ja elämän ympäristö voivat olla merkityksellisiä niin monilla eri tavoilla. Kun Kjahida kasvaa, kasvaa naiseksi ja seksuaaliseksi olennoksi, ympäristökin muuttuu kirkkaaksi, vihreäksi, värikkääksi. Toisaalta aavikon karu elämä luo oman tulkintakehyksensä kirjan tapahtumiin.

Aavikon tyttäristä ja sen herättämistä ajatuksista ovat kirjoittaneet muun muassa Susa, Kaisa Reetta, Ahmu, Salla ja bleue.