Siirry pääsisältöön

Blogivuosi 2016

Mitä tulin lukeneeksi tänä vuonna? Pieni katsaus siihen, mitä olen ehtinyt vuonna 2016 lukea. 

Vuonna 2016 luin
  • Yhteensä 108 kirjaa
  • 29 102 sivua (plus kaikki keskeneräiset ja keskenjääneet)
  • Tieto- tai asiatekstikirjoja luin 13 kappaletta
  • Näytelmiä luin 4
  • Sarjakuvia luin vain 2
  • Kirjoista miesten kirjoittamia oli ainoastaan 36
  • Naisten kirjoittamia olivat loput 72
  • Kotimaisia teoksia luin 70, käännöskirjallisuutta 38
Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on siis ollut Suomi- ja naispainotteinen. Häpeäkseni on tunnustettava, että eteläamerikkalainen ja afrikkalainen kirjallisuus jäivät käytännössä kokonaan tältä vuodelta. Ensi vuodeksi olen suunnitellut listaa, jonka teosten takana ovat rodullistetut naiset. Feministinä on tähänkin asiaan kiinnitettävä huomiota, ja luonnollisesti haluan pitää kirjallisuustuntemukseni mahdollisimman laajana.

Ja hei!  Katsaukset tähän vuoteen jatkuvat vielä huomenna, sillä blogini täyttää huomenna kaksi vuotta. Ensi vuonna (siis huomenna) julkaistavaan postaukseen olen koonnut kaikki haasteet ja maratonin, joihin olen tänä vuonna osallistunut. 

Oikein riehakasta ja riemullista uutta vuotta ja intoa tulevan vuoden lukuhetkiin! :) 

Kommentit

  1. Onnellista uutta vuotta ja hyviä blogisynttäreitä!

    VastaaPoista
  2. Hyvää blogisynttäriä 2-vuotiaalle blogillesi :)

    Lukuiloa vuodelle 2017♥

    VastaaPoista
  3. Luitpas huiman määrän kirjoja! Minun saldoni on 81, mutta se on minun henkilökohtaine ennätykseni. :D

    Mahtavaa uutta vuotta ja oikein paljon onnea 2-vuotiaalle blogillesi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulihan noita luettua :D Sinullakin on kertynyt hyvä määrä kirjoja. Hyvää uutta vuotta :)

      Poista

Lähetä kommentti